Viimeistä viedään

No niin! Pariisin aamukampa näyttää harvenevan huimaa vauhtia, ja kotiinlähtöön on enää kolme yötä. Viimeinen kuukausi on mennyt kuin siivillä, sillä Suomen 10 päivän vappuloman jälkeen Pariisiaikaa oli jäljellä enää 3 viikkoa. Ensimmäinen viikko meni tentteihin lukiessa, joista kaksi oli ranskalaiseen opiskelijaystävälliseen malliin ajoitettu samalle päivälle ja aiheutti pieniä sydämentykytyksiä edellisenä iltana. Tosin, ehkä edellisen illan tenttipreppaamista verotti myös "hieman" Suomi-Ruotsi -lätkämatsi, josta kehkeytyikin legendaarinen ottelu. Kävimme katsomassa pelin St-Michelissä sijaitsevassa Canada-barissa, joka oli pullollaan suomalaisia -ja tietenkin myös voittajan riemuksi ruotsalaisia. Meininki oli katossa viimeistään kolmannessa erässä, ja ilta päättyi Maamme-lauluun monen suomalaisen voimin Notre Damen lähellä, Seinen rannalla. Ikimuistoisia hetkiä :) 

Viimeinen kolmiviikkoiseni on myös ollut hyvin suomalaispainoitteinen, sillä sain ihanan Ainon Suomesta vieraakseni tenttiviikkoni jälkeen. Kiersimme Pariisia, minkä kerkesimme ja raportoimme kuulumisemme (emme siis juorunneet) :) Kohokohdan viikollemme toi kuitenkin yhteinen ystävämme Anssi, joka saapui viikon sisään toisen kerran Saksasta junalla Pariisiin meitä katsomaan yhdeksi illaksi. Ostimme euron punaviiniä ja pidimme piknikkiä ilta-auringossa Eiffelin takana olevassa suloisessa pikku puistossa. 

Nyt päättyvällä viikolla sain Pariisiin äitini, pikkuveljeni, tätini ja serkkuni. Vinkki kaikille vaihtoonlähtijöille; ajoita perheenjäseniesi matka juuri vaihdon päättymisen tienoille, niin voit nätisti lykät ä laukullisen tai kaksi matkatavaroita heidän mukaansa. Muutaman shoppailuntäyteisen päivän jälkeen lähdimme lauantaina äitini kanssa Madeleinen kirkkoon (upea!) lähelle Concorden aukiota katsomaan viulukonserttia. Kirkko oli uskomattoman tunnelmallinen ja upea ja Albinonin ja Schubertin sävelet sekä huipusti soitettu Vivaldin Neljä vuodenaikaa kruunasivat viimeisen vaihtoviikonloppuni. 

On hassua huomata, että loppu alkaa häämöttää jo. Viime viikolla hoidin alta pois kaikki tylsät paperisodat pankin, koulun ja CAF:in, eli ranskalaisen "asuntotuen", sekä vuokraemännän kanssa, joten nyt ei enää tarvi kuin tehdä viimeinen tentti keskiviikkoaamuna, ja sitten ottaa matkalaukut kainaloon ja ottaa suunta kohti Suomi-elämää. Tosin, nyt kun sain ison kasan matkatavaroista perheen mukaan, niin maanantaipäivä tulee koostumaan vain ja ainoastaan shoppailusta, sillä eihän täältä nyt puolitäydellä matkalaukulla kotiin lennellä! 

Tulin Ranskaan tammikuussa ja lähden kesäkuussa, mutta silti tuntuu, että täällä olisi viettänyt pienen ikuisuuden. Päivän aikana täällä vain tapahtuu niin paljon enemmän kuin Suomessa. Pelkästä metromatkasta, kauppatapahtumasta ja kotiinkävelystä voi jäädä käteen niin paljon ihmeteltävää, kuultavaa jä nähtävää, että tuntuu, että aikaa olisi mennyt paljon enemmän kuin oikeasti edes on. 

Suomeen on kuitenkin ihana mennä, sillä siellä odottaa oma mies, oma auto, oma koti, oma (tai no, vanhempien) koira ja oma perhe. Edes Eiffelin katsominen sen timanttiloisteisessa valoshow'ssa ei päihitä sitä tunnetta, kun istuu vanhempien rantasaunan terassilla saunapuhtoisena ja katselee kesäiltana auringonlaskua järvelle päin. Pariisi on upea, mutta kyllä koti on se paikka, missä sydän on :)

Lomalla lomalta

Kun tuntuu, että Pariisi on antanut jo kaikkensa, mitä se pystyy antamaan, on olemassa vain yksi vaihtoehto rakastua kaupunkiinsa myöhemmin uudelleen: lähteä lomalle. Ranskalaisessa koulusysteemissä on kevään aikana kaksi viikon lomaa, joista jälkimmäinen on juuri nyt. Mikäpä olisi ollutkaan siis parempi idea, kuin jättää Ranska hetkeksi rauhaan ja lähteä auringonmetsätykseen Espanjaan!

Lähdimme perjantaiaamuna matkaan kohti Sevillaa ja lentokoneemme oli lastattu kanadalaisella, espanjalaisella, suomalaisella ja kesämekoilla, sekä tietysti aurinkorasvalla. Se tulikin tarpeeseen heti koneesta laskeuduttaessa, sillä lämpötila oli ylväät 34 astetta. Parasta vaihtarikavereissa on tietysti se, että kun lomailee heidän luonaan, pääsee kulttuuriin tutustumaan aivan erilailla kuin Aurinkomatkojen turistibussissa tai omatoimimatkalla. Kartan voi jättää narikkaan ja rentoutua.

Pääsimme heti perjantaina kiinni espanjalaiseen elämäntyyliin: lähdimme tapaamaan Gracian ystäviä tapaksien äärelle ja nauttimaan lämmöstä. Vaikka Sevillaan lento kesti vain kolmisen tuntia, ilmapiirii muuttui kiireisen pariisilaisesta rennon espanjalaiseen. Ei huono muutos! Rauhallinen ruoka- ja rentoutumisloma ei tehnyt ollenkaan huonoa tähän väliin! Tosin ajatus siitä, että tarvii lomaa lomalta, on kieltämättä hieman nurinkurinen.

Lentolippuja matkalle varatessani ihmettelin niiden kalleutta, mutta selvisihän niiden syy heti perillä: Espanjassa juhlitaan juuri nyt Semana Santaa eli karkeasti käännettynä pyhää viikkoa. Täytyy sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Sevillan kaduille kerääntyy monia tuhansia ihmisiä seuraamaan kulkueita, jotka kiertävät ympäri kaupunkia. Kulkue koostuu muutamasta elementistä, joista vetonaulana toimivat auton kokoisen kultavaunut, jotka ovat hukutettu kukkamereen, kynttilöihin ja suitsukkeisiin. Olen nähnyt tähän mennessä kolme erilaista vaunua, joissa kulkee Neitsyt Maria sekä Jeesus. Hassuinta on, että näitä varmasti tuhannen kilon painoisia kultavaunuja kantaa noin 20 ihmistä piilossa vaunujen alla. Yleinen ongelma kuulemma pyhän viikon jälkeen on, että kantajien niskat ovat niin rikki vaunujen kannattelusta, että he joutuvat ottamaan sairaslomaa palkkatyöstään. Vaunuja seuraa monikymmenhenkisiä soittokuntia ja heidän perässään hiippalakkisia ja kaavuissa kulkevia ihmisiä sadoittain, joidenka perimmäinen tarkoitus ei ole vielä minulle selvinnyt.

Sunnuntaipäivänä tunsimme kanadalaisen kanssa olevamme etuoikeutettuja, sillä pääsimme koko perheen kanssa naapurin puutarhajuhliin, josta myös pääsimme seuraamaan kulkuetta. Talon emäntä on kuuluisa espanjalainen taidemaalari ja talo oli myös sen näköinen. Koti koostui kolmesta upesta kerroksesta, joissa jokaisessa oli valloittava terassi kohti puutarhaa. Vieraita oli ainakin 50, joista jokainen toi mukanaan herkullisia tapaksia: juustoja, calamares a la romanaa, tortillaa, mojoa, rojoa, erilaisia leivonnaisia ja tietysti olutta hanasta. Olimme kanadalaisen kanssa suuria nähtävyyksiä ulkomaisuutemme vuoksi, joten espanjankielen taitoni koheni 200%, kun monet tulivat tekemään tuttavuutta, tietenkin espanjaksi.

Keskustelimme myös talon isännän kanssa Suomen yliopistosysteemistä, ja lopputuloksena lupasin pitää hänen kanssaan huomenna palaverin liittyen yliopistojen kehitykseen espanjassa, sillä hän sattui olemaan koulutuksesta vastaava.. joku jossain. Selvennee huomenna. Koskaan ei tiedä, mihin päätyy, kun alkaa juttelemaan vieraiden kanssa :)

Nyt on riennettävä juoksujalkaa tapasravintolaan illanviettoon, sillä nyt on jo käynnissä loman toiseksi viimeinen ilta. Kun palaan keskiviikkoaamuna takaisin Pariisiin, se tuntuukin taas rakkauden kaupungilta, sillä toinen puoliskoni saapuu lomailemaan Ranskanmaalle kanssani. Aiomme ottaa viimeisen kerran hyödyn Pariisin romanttisista puitteista yhdessä, ennen kuin palaan kesäksi Suomeen.

Lomatunnelmista adios!

Bussi on passé, metrossa on meininkiä!

Minulla on Navigo, olen siis aidosti pariisilainen. Tähän johtopäätökseen olen tullut, kun olen sompaillut ympäri Pariisin alla kulkevia tunneleita. Navigottomat paljastavat itsensä hyvin usein ulkopariisilaisiksi, jotka eivät välttämättä tunne kaupunkia hyvin eli aiheuttavat ruuhkia ja joidenka perässä ei kannata kävellä, jos on kiire. Ja mikäkö Navigo on? No metrokorttipa tietenkin!

On hassua, miten pankkikortin kokoinen, vihreä läpyskä voi tuottaa iloa niin monella tasolla, kun se on ladattu täyteen kuukausittain ja mahdollistaa sen, ettei tarvi etsiä aina kassin pohjalta ("jossain niiden nyt täällä piti olla") mitäpä muutakaan, kuin kirotun pienenkokoisia metrolippuja. Totaali-integraatioon päästään vielä varmaan jossain vaiheessa, kun kortin sujauttaa oikeaan kohtaan laukussa, jota en ole vielä löytänyt, jolloin sitä ei tarvitse edes kaivaa pois kassista, vaan vilauttaa vaan lukulaitteelle laukun läpi ja bam! olet sisällä kuin oikea pariisilainen.

Mutta se Navigosta, sillä oikea meininginlähde löytyy vasta porttien takaa. Pariisissa on 14 metrolinjaa, joista kolmentoista ohjaimissa pyörii jean-pierre ja yksi on automaattiohjattu. Tunneleissa matkustaa päivän aikana lukematon määrä Navigonsapiippailijoita ja heitä löytyy kyllä joka lähtöön. Koska olen koti-Suomessa nykyään ylpeästi lappeenrantalainen Saimaanrannan asukki, olen tottunut liikkumaan autolla joka paikkaan ja julkisia täytyy käyttää vain harvoin. Luulisi, että tämän takia olisi ollut vaikea sopeutua siihen, että on aina aikataulujen armoilla, mutta metrolinjat ovat auttaneet tottumisessa: ei koskaan tiedä, ketä tapaa ja mitä tapahtuu.

Istuin yksi aamu metrossa matkalla kouluun ja muistin kesken kaiken, että ranskan tunnille, jonne olin menossa, olikin pitänyt tehdä eräs tehtävä. Kaivoin paperit syliini, luin tehtävänannon ja totesin, että nyt menee kyllä muodot ja päätteet sekaisin niin paljon, että tarvin apua. Kunnon suomalaisena olisin tyytynyt laittamaan paperit laukkuuni, huokaissut ja jatkanut tuijottamista tasaisesti en mihinkään. Mutta koska en tahtonut antaa periksi, totesin, että tässähän sitä ollaan, metrovaunussa, joka on täynnä ranskalaisia, jotka varmasti osaavat kieltään, niin nappasin Chanel-jakkutätiä hihasta ja sanoin, että auta. Nainen katsoi ensin hassusti, mutta sitten hymyili kauniisti ja aloimme tehdä yhdessä läksyjäni. Vieressä istunut mieshenkilökin rupesi kertaamaan imperfektin päätteitä ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa. No, tulipahan ainakin läksyt tehtyä. Eikä ne ranskalaiset sitten ollutkaan niin ruttuotsaisia kuin kuvitella saattaisi :)

Metrosta saattaa joskus myös löytyä apua koti-ikävään. Vaikka olenkin jo iso tyttö, niin silti täytyy myöntää, että yksi kerta kun istuin metrossa, niin oli oikein kova ikävä äitiä ja mietin, että mitä hänelle kuuluu. Kuinka ollakaan, metroon astui parin pysäkin päästä kulkurikitaristi, joita täällä on paljon, sähkökitaransa kanssa ja alkoi soittaa Santanan Europea, joka sattuu olemaan äitini soittoääni. Hyvä mieli oli taattu ja piti laittaa heti mammalle viestiä, kun pääsin kotiin. En tosin kertonut, että katumuusikon inspiroimana, mutta kuitenkin.

Hauskimman metromatkan maininta menee ehdottomasti kerralle, kun olimme suuntaamassa Pariisin yöhön. Meidän joukkomme koostui viidestä hilpeästä ja hyväntuulisesta ihmisestä, jotka laulelimme kotona kuuntelemaamme biisiä letkeällä meiningillä vielä metrossakin. Seuraavalta asemalta samaan vaunuun kanssamme hyppäsi samantuulinen porukka nuoria aikuisia, jotka kuulivat laulumme ja alkoivatkin kovaan ääneen laulaa yhdessä eri biisiä pilke silmäkulmassa. Tästähän otimme tietenkin haasteen vastaan ja aloitimme itse uuden biisin. Tätä jatkui monen, monen pysäkin verran ja voihan taivas, että oli hauskaa. Vaunussa istuvat "ulkopuoliset" taputtivat ja lauloivat mukana ja kannustivat omaa suosikkijoukkuettaan ja alkoivat toivoa biisejä.

Olisin vain tahtonut nähdä tapauksen niiden ihmisten silmin, jotka odottivat meidän metroamme asemalla, ja kaikissa muissa vaunuissa on rauhallista, mutta yhtäkkiä kuvaan saapuukin lauluvaunu =) Pieni hetki elämästä, mutta hauska muisto vielä taatusti kauan. Matkan hauskuuden kruunasi vielä kuitenkin se, että toisesta porukasta lähti yksi jannu mukaamme vapaaehtoisesti, koska hänen mielestään meidän meininkimme oli parempi. Mikäs siinä, uusi tuttavuus mukaan ja iltaa viettämään.

Suhtauduin ensin metromatkailuun pakollisena pahana, mutta koska ei ikinä näköjään tiedä, että milloin tulee ilahtumaan tai saamaan kylmiä väreitä metromuusikon kappalevalinnasta, olenkin alkanut suhtautumaan siihen mielummin sillä asenteella, että onpas kiva taas päästä metroilemaan. Niinhän sitä sanotaan, ettei asennetta ole vaikea muuttaa, koska se tapahtuu vain pienellä muutoksella korvien välissä :)

Hieman yli neljä lomaa Pariisissa

Nyt eletään huhtikuun kolmatta. Asuntoni vuokrasopimus raukeaa 15. kesäkuuta, mutta palaan Suomeen näillä näkymin viimeisen tenttini jälkeen 1.6. Aion käydä tänä aikana vielä lomalla Sevillassa sekä Suomessa, joten näin ollen minulle jää Pariisin tutkimiseen kuusi viikkoa, josta jokaisesta olen kaksi päivää koulussa. Tämä tarkoittaa, että jokaisesta viikosta minulle jää viisi päivää aikaa tutkia asuinkaupunkiani eli kevään kuluessa yhteensä 30 vapaapäivää. Voidaan ajatella, että keskimääräinen lomaviikko on kestoltaan seitsemän päivää. Kaiken tämän järkeilyn jälkeen päästään siihen lopputulemaan, että saan vielä tämän kevään aikana viettää yli neljä normaalin ihmisen lomaa Pariisissa.

Kunnollisena suomalaisena minunkin on varmasti alettava suhtautua "lomaani" organisoinnin jämäkällä otteella. Ihminen on taipuvainen liikkumaan tiukasti omalla mukavuusalueellaan, käymään tutuissa kahviloissa ja tekemään hyväksi koettuja asioita, joten jotten jäisi junnaamaan paikallani, pieni motivaatioporkkana lienee minullekin paikallaan.

 Jottei aika valuisi käsistä huomaamatta kotitöissä, koulutehtävissä ja yleisessä chillaamisessa, on aika tehdä "to see, if you wish" -lista. "To do" -listaksi en tätä voi missään tapauksessa nimetä, jottei sen suorittamiseen tulisi minkäänlaista pakkoa, lomallahan näitä olisi tarkoitus suoritella. =)

1. Baletti. Kun kerran kulttuurin kehdossa ollaan, en anna itselleni anteeksi, jos en käy kurkkaamassa rakastamaani taidemuotoa. Valitettavasti Joutsenlammen esitykset alkavat vasta marraskuussa, mutta vanha kunnon Romeo ja Julia voisi olla mielenkiintoista käydä katsomassa taas, kun se kerran pyöriikin.
 (www.operadeparis.fr/cns11/live/onp/Saison_2010_2011/Ballets/index.php?lang=fr)

2. Horseback riding jossain Pariisin puistoista. Täällä on ilmeisen suosittua hypätä pollen selkään ja katsella puistomaisemia ihanan historiallisesti. Bois de Boulognen metsät sopinevat tarkoitukseen parhaiten; puisto on 2,5 kertaa New Yorkin Central Parkin suuruinen.
(www.paris.fr/loisirs/paris-au-vert/bois-de-boulogne/p6567)

3. Piirrättää yhteiskuva rakkaani kanssa jollakin katutaiteilijalla Montmartren taiteilijakortteleissa, jossa taiteilijat taistelevat verisesti potentiaalisista asiakkaista. Täytynee kuitenkin varoa artisteja, jotka lupaavat piirtää "impressionistisia kasvopiirroksia", sellaisen kun osaisi varmaan itsekin sutaista paperille. :)
(www.art-montmartre.com)

4. Anoppikokelaan vieminen kenkäkaupoille. Tämä tulee varmastikin olemaan haasteellisin tehtävä, sillä samaan aikaan hänen kanssaan lomailee myös appiukkokokelas ja heidän charmantti poikansa, jotka varmasti keksivät paljon muutakin mukavaa tehtävää Pariisissa kuin naisväen kanssa kaupoissa juokseminen. Mutta Pariisista en lähde, ennenkuin rouvalla on uudet kesäkengät laukussa!

5. Kävelykierrokselle osallistuminen. En normaalisti perusta oppaan perässä juoksemisesta, mutta kaupungin hyvin tunteva lähde tiesi kertoa, että joka aamupäivä matkailualaa opiskelevat oppaat pitävät pienille ryhmille ilmaisia kävelykierroksia ranskaksi ja englanniksi ja keskittyvät muuhunkin kuin arkkitehtuuriin ja historiaan eli toisinsanottuna jokapäiväiseen elämään. Tämä voisi olla antoisampi kokemus kuin museo-opaskierros. Sormet ristiin, että löydän jostakin tällaisen.

6. Notre Damen iltakonsertti. Siitä lähtien, kun näin pienenä Disneyn Notre Damen kellonsoittajan, on katedraali saavuttanut lempinähtävyyden paikan henkilökohtaisella listallani. Akustiikka ja fiilis ovat varmasti huipussaan iltakonserteissa, joten pakkohan sinne on päästä.
(www.notredamedeparis.fr/Passion-selon-Saint-Jean-de-BACH)

7. Buttes Chaumont'n puistossa piknikillä käyminen. Puisto on kuulemma mitä romanttisin kaarisiltoineen ja vehreine puuköynnöksineen. Mikäpä siis olisi parempi paikka napostella croissantteja viikunahillolla ja juustolla. Nams!
(http://butteschaumont.free.fr)

8. Pere Lachaisen hautausmaa. Chopinin haudalla olisi pakko käydä. Pakko.
(http://www.pere-lachaise.com/)

9. Kotitaiteen ostaminen. Ihastuin ensinäkemältä mustavalkoiseen maalaukseen surullisesta balleriinasta, jonka jalka on rikki. Näin sen Seinen rannalla, mutta jätin ostamatta, koska juuri tuolloin mukanani ei ollut tarpeeksi käteistä. Seuraavalla käyntikerrallani se oli jo ostettu. Missionani on löytää samankaltainen taulu kotiin ja mielellään saman tuntemattoman jokivarsitaiteilijan maalaamana. Ei muuta kuin Seinen vierttä kiertelemään sunnuntaipäivisin, jossa on pieniä kirja- ja taulukojuja silmänkantamattomiin ja etsimään juuri "sitä oikeaa" maalausta.

Eiköhän tässä riitä nyt ensitöiksi ainakin tekemistä. Loppupeleissä kuitenkin kaiken lomamaalailun jälkeen täytyy muistaa, että vaikka täällä vapaapäiviä onkin, niin kaipa täällä kuuluu tottua ihan siihen samaan kuin aina elämässä; arkeen. Vaikka Riemukaarelle käveleekin kotioveltani 20 minuuttia, Eiffelin valonheitot näkyvät ikkunaani iltaisin ja Sacré-Coeurin portaita voi juosta iltalenkiksi, täytyy täällä myös lukea tenttiin, viettää sadepäiviä katsellen telkkaria ja hoitaa paperisotia asumisesta koulunkäyntiin.

Viime viikolla sain vieraita Suomesta ja Australiasta, ensi viikolla Lappeenrannan sykkeestä luokseni saapuu aina ihastuttava Sini, jonka taidan raahata mukaani konserttiin. Joten nyt akut lataukseen muutamaksi päiväksi, jotta voin sitten ravata ympäri nähtävyyksiä ja nauttia Pariisista taas koko ensi viikon!

Sateisesta Pariisista Chopiniä kuunnellen ja tenttiin lukien,

Kiti =)

Huh hellettä ja kauhistus kiirettä!

Pariisin kevät meni aika nopeasti ohi, sillä nyt voi jo sanoa, että kun elohopea pamppailee 20 asteen tuntumassa, on tämä suomalaiselle kuin kesä! Eilen juhlistimmekin aurinkoista perjantaita piknikillä Sacre-Coeurin portailla. Suuntasimme aamupäivällä kohti Pigallen Carrefouria ja nappasimme mukaamme kaikkea ihanaa naposteltavaa. Ranskalaisissa kaupoissa hyvää on se, että jokaisesta piknikille sopivasta ruuasta on tehty matkakoko. Täytimme ostoskorin chorizolla, ciabattalla, croissanteilla, viikunahillolla, erilaisilla juustoilla ja pikkusuolaisilla sekä tietysti mansikoilla ja kuohuviinillä. Oli hieman erilaista tehdä ryhmätyötä tällaisissa puitteissa kuin koti-yliopiston työtilassa :) Illalla siirryimme viettämään erään suomalaisen synttäreitä Bastillen alueelle herttaiseen pikkubistroon ja sieltä otimme taksin toisiin juhliin Porte de Saint Oueniin. Sieltä olikin sitten hyvä kävellä myöhemmin kotiin. 

Elo Ranskassa on viimein käynyt jo helpon tuntuiseksi. Suurin koti-ikävä on selätetty ja Pariisi alkaa viimein tuntua kodilta. Tähän ehkä vaikuttaa se, että lukukausi on tällä hetkellä puolivälissä, joten midterm -kokeita ja ryhmätöitä alkaa kasaantua ruuhkaksi asti. On hassu ajatella, että kesäkuun puoliväli, jolloin vaihtoni loppuu, ei enää olekaan niin kaukana, sillä vaikeimpina aikoina täällä on tuntunut siltä, ettei tämä lopu koskaan :D 

Vaikka lukukausi on verrattain lyhyt, on koulullamme kuitenkin kaksi viikon lomaa. Jälkimmäinen niistä osuu pääsiäisviikkoa edeltävälle viikolle, joten mikä olisikaan mukavampaa kuin lähteä pikku lomalle! Varasimme toissapäivänä lennot Sevillaan yhdessä espanjalaisen ja kanadalaisen kanssa. Lähdemme viettämään viisipäiväisen rentoutusloman Espanjan aurinkoon ja mikä parasta, asumme espanjalaisen eli Gracian vanhempien luona koko ajan. En muuten olisi niin innoissani, mutta koska omat vanhempani ovat olleet aina innokkaita espanjalaisen ruokakulttuurin vaalijoita, on mukava mennä opettelemaan, kuinka aito espanjalainen kokkaa kotioloissa paellaa, calamares a la romania, aliolia ja patatas fritasia. Upeaa, mahtavaa.

Mutta vaikka espanjalainen keittiö on tuleva tutuksi aivan muutaman viikon sisällä, niin kouluni tekee kyllä kaikkensa, että ranskalainen ruokakulttuuri tulisi tutuksi opiskelijoille; ensi viikolla järjestetään jonkun kokkauskoulun tiloissa suklaailta, jossa valmistetaan suklaakakkuja, tehdään suklaafondueta ja maistellaan erilaisia suklaita. Ah, ihanaa! 

Koulu on muutenkin petrannut nyt vaihto-opiskelijoiden viihtymisen saralla. Torstaina kävimme musee d'Orsayssa erään opettajamme johdolla, joka on entinen opas. En muista, milloin viimeksi olisin saanut näin kattavan, kolmetuntisen taideähkyn. Myönnettäköön, että 15 minuuttia jokaisen taulun tai veistoksen edessä alkoi tuntua loppua kohden hieman pitkähköltä, mutta then again, tiedänpäs nyt, että kenen taidemaalarin tyttöystävä vaihtoi lennosta toiseen maalariin ja miten se vaikutti mihinkin hänen teokseensa. Seuraavana turistikierroskohteena on kierros oopperaan, jota odotan aivan innolla. Pääsemme kuulemma paikkoihin, joihin ei normaalisti pääsisi. Vielä upeampaa ja mahtavaa! Pisteet siis koululle oppilaidensa kultturellista sivistämisestä! =)

Sivistystä on luvassa tänäänkin, sillä tapaan erään viulistin, jonka kanssa menemme katsomaan St Germain de Presin kirkkoon katsomaan viulukonserttia. Odotan innolla, sillä en ole melkein nyt kahteen kuukauteen soittanut itse kunnolla mitään soitinta, saatika kerinnyt vielä eksplooraamaan klassisen musiikin tarjontaa Pariisissa. 

Ensi viikolla olisi tarkoitus tavata yksi suomalainen laulajatyttö, jonka kanssa mietimme yön tunteina perustavamme duon ja alkaa ravintolamuusikoiksi :) No, jää nähtäväksi, miten käy, mutta tulipahan ainakin suunniteltua!

Nyt on taas vaihteeksi hoppu, eihän kirkkoon sovi mennä myöhässä. Kultturellia viikonloppua kaikille! =) 

Sopeutuako vaiko eikö?

Ranskalainen koulusysteemi on aivan oma lukunsa. Käyn tällä hetkellä neljää kurssia, jotka on aikataulutettu niin, että koulua on vain maanantaisin ja tiistaisin. Suomalainen ja ranskalainen systeemi eroaa toisistaan huomattavasti. Suomessa paljolti viljeltyä akateemista varttia ei tunnisteta Ranskassa, sillä ainakin minun koulussani suurin synti, jonka voit tehdä, on saapua tunnille myöhässä.

Koulu sijaitsee Leonard de Vinci -rakennuksessa, jonka sisällä on muutama eri koulu. ESCE:lle on tästä tilasta varattu opetukseen 8., 9. ja 10. kerros. Käytävien päädyistä on hienot näkymät La Defenseen ja Courbevoieen, mutta hienoisen käytännön ongelman aiheuttaa se, että koko koulun väki käyttää kuutta hissiä. Joten kun tunneilla pitää olla aina ajoissa, kaikki ovat tietenkin menossa hisseillä samaan aikaan ja tästä kehkeytyy välillä suuriakin ruuhkia. Onneksi en kuitenkaan pelkää korkeita paikkoja tai ahdistu ahtaudesta, muuten voisi olla näissä koulun tiloissa vaikeita hetkiä.

Olin jotenkin kuvitellut ennakkoon, että opetuskulttuuri olisi täällä hyvinkin letkeää ja manjaana-meininkistä, mutta täällä ollaankin suht tiukkoja joka asiassa. Kuten sanoinkin, tunneilta myöhästyminen on jotain, jota vain ei tule tehdä. Täällä on turha yrittää selvitä selityksillä ("kävelin sumussa koulun ohi" tai "juutuin hissiin"), koska yleensä opettajat vain ärsyyntyvät tunnin keskeytyksestä jo valmiiksi. Jos myöhästyy, opettajan ei ole mikään pakko hyväksyä oppilasta tunnilleen. Tämä on sinänsä vähän huono homma, sillä arvosanat määräytyvät 50%:sti tuntiaktiivisuudesta, ja jos on koko keväänä pois enemmältä kuin yhdeltä tunnilta, saa kurssista automaattisesti huonon.

Se siitä letkeydestä =) Itsehän kroonisena myöhästelijänä ja akateemisen vartin suurkuluttajana koen aina välillä metrossa turhautumisen hetkiä, kun kello juoksee nopeammin kuin allekirjoittanut. Tähän asti olen selvinnyt ajoissa tunneille, mutta olen jo kehitellyt muutaman varmasti toimivan tekosyyn, jos joskus hieman myöhästynkin.

Kun ranskalaiset ovat kerran niin tarkkoja aikatauluistaan, luulisi, että he olisivat myös huomanneet ongelman siinä, että kun iltapäivätunti loppuu klo 16.30, niin iltatunti alkaa 16.30. Moisella kiireellä siirtyminen vaatii ilmeisesti teleportin, jota ei ole vielä ainakaan löytänyt, joten olen aina muutaman minuutin myöhässä jälkimmäiseltä kurssiltani. Tähän asti olen kuitenkin juuri ja juuri ehtinyt opetuksen alkuun, mutta odotan innolla sitä päivää, kun saan poissaolomerkinnän ja tunnilta hylkäyksen sen takia, että olin jumissa edellisellä luennolla :D Luulisin, että siinä vaiheessa alkaa taas ranskan kieli sujua ongelmitta, jos pääsen suutahtamaan ranskalaisen kulttuurin toimimattomuudesta tässä aiheessa.

Olen tottunut olemaan aina menossa ja siihen, että aina on asioita paljon tehtävänä, joten nyt 6 viikon jälkeen tämä stressittömyys alkaa muuttua itsessään jo stressaavaksi. Se, ettei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja omasta ohjelmastaan, on muuttunut rentouttavasta ahdistavaksi :D Kun puitteena on Pariisin kaikki mahdollisuudet ja aikaa käytettävissä, huomaankin olevani jatkuvasti lomamielellä. Se olisi muuten hirvittävän hauskaa, mutta tosiaan, koska olen tottunut koko ajan tekemään jotain, reissaamaan johonkin, saavuttamaan deadlinejä, huolehtimaan jostain, niin nyt kun kaikki tuo on poissa ja voi käyttää aikansa vain itseensä, tuntuu elämä oudolta. Jos haluan, voin istua kahvilla kolme tuntia tai mennä nukkumaan yöllä milloin tahansa ja lähteä ulos vaikka nyt heti, jos siltä tuntuu. Jonkinasteinen kriisi on siis käynnissä, katsotaan, miten sen kanssa käy :)

Ravasin viime viikolla kahtena päivänä pitkin Pariisia etsimässä hotellia, jossa soittaa pianoa. Pienen toimiala-analyysin jälkeen huomasin, että kilpailen 60-vuotiaita miehiä, usein puolalaisia vastaan, jotka ovat soittaneet kymmeniäkin vuosia tietyissä paikoissa. Harmi, Ritziin tai Four Seasonsiin olisin mielelläni mennytkin! Mutta vielä ei ole aika heittää pyyhettä kehään, sillä jos jostain kaupungeista löytyy pianistille paikkoja, niin se on kyllä tämä. Täytyy vain löytää joku pää, josta aloittaa. Odotan innolla, kuinka käy. Toivottavasti pääsisin vähän soittelemaan työkseni, sillä Seinen vieressä olevan gallerian pitäjä alkaa varmaan pikkuhiljaa kyllästymään minuun, koska olen käynyt soittamassa gallerian flyygeliä siellä, ja mikä parasta, se on samanlainen kuin kotona! :)

Nyt täytyy käydä kouluhommien kimppuun, jotta ehdin huomenna aikaisin koululle :) Au revoir!

Kerran aktiivi, aina aktiivi.

Sunnuntaipäivää aurinkoisesta Pariisista! Sää on hieman viileä, mutta niin keväisen aurinkoinen ja luontokin alkaa pikkuhiljaa kukkia kevään merkiksi. Ihanaa!

Tänään päättyvä viikko on ollut ehkä raskain matkaajalle; parempi puoliskoni lensi maanantaina kotiin, ihastuttava maccini ylikuumeni niin pahasti, ettei näyttänyt puoleentoistapäivään elonmerkkejä, netti katkesi taas ja kaksi ulkona vietettyä iltaa vaati veronsa rokuliin nukkumisella. 

Mutta onneksi viikkoon mahtui myös positiivisia asioita. Ensinnäkin, löysin parhaan lääkkeen koti-ikävään ja jostain syystä se on leffateatteri. 5 minuutin kävelymatkan päässä kotioveltani on valtavan iso elokuvakeskus, jossa pyörii onneksi myös ei-dubattuja leffoja. Ja mikä parasta, hedonistiset ranskalaiset myyvät makutajunnan räjäyttävän hyvää jäätelöä ala-aulassa. Mikä olisikaan parempaa, kuin ottaa mukaan iso kippo rommirusina-kermajätskiä ja istua pariksi tunniksi pimeään :) Kävimme katsomassa Black Swanin, joka osoittautui erittäin hyväksi. 

Keskiviikkona istuimme iltaa kanadalaisen luona ja söimme juustoja, joimme viiniä ja soittelimme illan ratoksi kitaraa ja puhuimme maailmaa paremmaksi paikaksi. Illan jännittäväksi teki se, että espanjalainen ilmoitti menevänsä seuraavana päivänä kampaajalle ja leikkaavansa pitkät hiuksensa lyhyiksi. Koimme tietenkin kanadalaisen kanssa lapsuutemme barbie-nukkeunelmien tulleen todeksi ja tarjouduimme leikkimään kampaajaa, ennen kuin varsinainen hiustenleikkaaja pääsisi seuraavana päivänä asialle. Siispä otimme sakset ja leikkasimme hienon uuden kuontalon espanjoolalle. Illalla kampaus näytti aivan upealta, mutta seuraavan aamun kankeassa valossa totesimme, että ehkä kauppatieteellinen opintosuuntaus oli parempi vaihtoehto meille kuin kampaajakoulu :D Noh, tulipahan kokeiltua ja no harm done! 

Jos Ranskassa on joku hienoa, niin ne ovat kenkäkaupat. Niitä on joka kulmassa, tarjonta vaikuttaa rajattomalta ja varsinkin korkokenkähyllyt loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä ja muodoissa niin, että pieni ihminen voi hyvin harvoin vastustaa kiusausta astua sisään kauppaan "vain katselemaan". Tähän mennessä olen ostanut vasta kolmet kengät, joten vielä ollaan ruodussa, mutta veikkaan, että kun lämpömittari pamahtaa 15-20 asteen välille, niin korkkarit ja kesäsandaalit löytävät pian tiensä kenkäkaappiini. (Äiti, lähetä rahaa!) :D 

Päätimme siis perjantain ratoksi lähteä Emilian kanssa kiertelemään kauppoja ihan vain huvin vuoksi. Huvi kuitenkin muuttui lompakolle hyvin raskaaksi jossain vaiheessa, joten muutaman shoppaustunnin jälkeen vetäydyimme kotiini. Vietimme alkuiltaa 8 hengen poppoolla ja siitä sitten liikuimme Pigallen alueelle pariin baariin. Ajankulkua on vaikea seurata iltahippaloissa täällä, sillä kuppilat eivät mene kiinni neljältä, vaan saattavat olla auki parhaassa tapauksessa 7n korville. Katsoin kelloa siis vasta viiden aikaan, jolloin lähdimme taivaltamaan kohti kotia. 

Nälkä yllätti tietenkin tuohon aikaan, joten pysähdyimme ensimmäisen ruokapaikan eteen, jonka löysimme ja menimme sisään. Kokemus oli vähintäänkin sanottuna hieman outo, sillä kello oli viisi aamuyöstä, olimme jo väsyneitä juhlijoita ja kun menimme ravintolaan, meidät istutettiin pöytään, jossa oli valkoiset pöytäliinat ja asiallinen pöytiintarjoilu. Söin maailman parhaat calamares a la romanat eli friteerattua mustekalaa ja joimme viiniä. Täytyy sanoa, että tämä voitti ehdottomasti Suomen pakkasissa nakkikioskilla jonottelun ryysiksessä neljän maissa. Ranska 1 - Suomi 0. 

Koska jätin kauppatieteellisen oppilasjärjestö Enklaavin puheenjohtajan viitan harteiltani juuri ennen kuin lähdin Pariisiin, niin ajattelin, että oppilasaktiiviurani oli saatettu jo arvokkaasti loppuun. Vaan toisin kävi. Juttelin paikallisen "presidenten", Jessien kanssa yksi ilta siitä, että olemme tavallaan kollegoja. Hän innostui tästä todella paljon ja aloimme jutella oppilasjärjestön toiminnasta yleensäkin. Hän myös kertoi tarvitsevansa apua jonkun asian kanssa ja kertoi soittelevansa myöhemmin. Tiistaipäivänä puhelimeni soi ja tapasimme Jessin kanssa. He aikovat järjestää ensimmäiset vuosijuhlansa kevään lopulla ja tarvitsivat tietoja siitä, mitä juhlissa tehdään, ketä kutsutaan, missä pidetään, paljonko rahaa tulisi käyttää... Siis kaikkea mahdollista :)

 Koska järjestin juhlat pari vuotta sitten Lappeenrannassa ja viime vuonna hallituksemme järkkäsi myös juhlat, olin oikea henkilö auttamaan heitä. Joten laadin heille paperinivaskan ohjeistukseksi ja budjetiksi juhlia varten, ja lopputulos on se, että tämä kyseinen pariisilainen kauppis järkkää vuosijuhlansa täysin lappeenrantalaisten juhlien pohjalta! :) Kyllä saa Enklaavi olla ylpeä :) Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että meikäläinen toimii konsulttipalveluna paikalliselle hallitukselle koko kevään. Ei pääse ainakaan koti-ikävä yllättämään, kun pääsee taas järjestämään jotain. Näinhän se näköjään menee; kerran aktiivi, aina aktiivi. 

Tänään on kuukauden ensimmäinen sunnuntai eli kaikkiin museoihin pääsee ilmaiseksi, joten lähdemme viettämään päivää "museoiden" ja suuntaamme illalliselle johonkin päin Pariisia, taidanpa kokeilla yhtä ravintoloista joita minulle suositeltiin edellisen blogini alle! :) 

Au revoir! :) 

Sen huomaa parhaiten silloin, kun sitä ei ole.

Olen elänyt lähes viikon verran hirvittävää jännitystarinaa, jonka aikana olen ollut varma, että onnettareni on kääntänyt lopullisesti selkänsä minulle. Tämän tuskaisen viikon kuluessa on tuntunut, että olen vahingossa tipahtanut maailman reunalta alas tai vähintään menettänyt kaksi tärkeimmistä aisteistani; kotini netti ei toimi. Onnistuneesti aikaisemmin lainaamani naapurin netti ei valitettavasti toimi enää ja oman netin hankkiminen painiikin sarjassamme mission impossible: kotimme netti täytyisi aktivoida taikasauvan vilautuksella äks, joka tässä tapauksessa tarkoittaa tiettyjen tietojen luovuttamista nettifirmalle, jotta saisimme ehkä netin 3 viikon päästä. Valitettavasti kyseiset tiedot kuitenkin löytyvät ihanan vuokranantajamme kansiosta, ja hän lähti yllättäen iloiselle 10 päivän lomalle. Tässä vaiheessa elämää olen käynyt 3 kertaa mäkkärissä syömässä (ihan vaan netin, eikä yhtään herkullisen chevre-hampurilaisen takia), mutta tätä viikkotahtia matkakiloni eivät kestä kotinetittömyyttä :D Jäämme siis seuraamaan, mitä netin kanssa tapahtuu. Peukut ylös, kyllä tästä taas jotenkin päin voittajana taas selvitään.

Netittömyys tuli kuitenkin ehkä hyvään aikaan, sillä ihastuttava parempi puoliskoni saapui Pariisiin lauantai-iltana. Kolme viikkoa raastavaa erossaoloa saatiin päätökseen Gare de l’Estin juna-asemalla, kun TGV tipautti rakkauspakkaukseni keskelle Ranskan elämääni. Vietimme totta kai alkuviikon kuin kunnon turistit kiertäen kaikki mahdolliset turistirysät, mitä Pariisi päällään kantaa, mutta torstai oli ehdottomasti paras päivä.

Suuntasimme nokkamme Romen metroasemalta kohti Champs-Elyseetä, jossa hyppäsimme suoraan keskustan melskeeseen. Napsimme huviksemme kuvia ympäriinsä, kunnes huomio keskittyi poliisiin, jonka asusteet paljastuivatkin mellakkavarusteiksi, eikä siksi, miksi allekirjoittanut niitä ensin kuvaili (”Onpas tää Ranska hassu maa, kun poliiseillakin on noin muodikkaat vermeet”).  Tarkempi katselmus osoittikin, että vasemmalla puolellamme oli kuusi pakettiautollista mellakkapoliiseja ja edessämme patsastellut Jean-Pierre oli heidän pomonsa. Hivenen epäluuloisena rohkenin tuimailmeisen poliisin juttusille kysymään, että mikäs on meininki ja kannattaako tavan turistin pyöriä juuri täällä tänään. Kävellessäni häntä kohti ajattelin vitsikkäästi kysäistä, että: ”Mitäs pojat, alkoiko normaaliunivormu kyllästyttämään?”, mutta onneksi vaihdoin loistokkaan läppäni normikysymykseksi, kun ehdin poliisin puheille. Hän kertoi odottavansa mellakan alkua. Valitettavasti mielenosoitus-mellakan syy jäi käännöksen vangiksi, mutta kaikki hyvin siis ja pääsimme jatkamaan turisteiluamme aivan rauhassa. Tosin poliisi innostui juttelemaan kanssamme niin paljon, että hän suostui muutamiin turistikuviin ja olisi selvästikin halunnut vielä jatkaakin kuvaussessiota pidemmälle, mutta katsoimme parhaaksi poistua mielenosoituksen tieltä ajoissa ja jätimme hyvästit charmantille poliisille. 

Koska edellisestä Särkänniemen reissustani oli kulunut aivan liian kauan aikaa, hyppäsimme maailmanpyörään, josta näimme kaikki Pariisin maamerkit. Kun olimme maksaneet itsemme kipeäksi romanttisesta maailmanpyöräreissusta, suuntasimme puutarhan kautta Louvreen. Olimme paikalla 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa, joten Mona Lisa ja kumppanit jäi näkemättä, mutta shoppailimme Louvren tiloissa hyvän tovin. Pienen epäuskon taiteen kehtoon kuitenkin toi se, että tiloista löytyi McDonald’s ja Apple –kauppa.

Kun selvisimme Louvren kiemuroista ulos, suuntasimme Eiffelin varjoon ilta-crepeille. Romanttisen iltaturneen muutti kuitenkin jännitysnäytelmäksi vierestä todistettu laukkuvarkaus metrossa. Vikkelä voro juoksi kuitenkin ohitsemme niin lujaa ensin varastettuaan vanhemmalta herrasväeltä käsiveskan, ettemme ehtineet reagoimaan ja leikkimään oikean elämän sankareita. 

Vielä olisi muutama päivä, ennen kuin kultaseni lähtee takaisin Suomeen, joten täytyypä listata vielä Pariisin nähtävyyksiä, joita tahdon hänen kanssaan katsella, ennen kuin väliimme jää taas paljon vettä ja maata. Huomenna on vuorossa Sacré-Coeur ja toivottavasti löydän viimein niitä "reasonable priced" -kauppoja, joita olen yrittänyt etsiä koko alkuviikon. 

Loppuviikon to do -listalla on myöskin pianobaarien etsiminen, sillä tosiaan, minulle jää viikossa neljä päivää ihan vaan vapaaseen toimintaan. Koska soitan pianoa ja viulua, niin mitä mieluisinta olisi löytää työpaikaksi hotelli, jonne pääsisi pimputtelemaan pianolla asiakkaiden iloksi iltasella vähän jätkänhumppaa. Ei muuten, mutta taskuraha ei olisi yhtään pahitteeksi shoppailubudjettiini, mutta myöskin sormeni syyhyävät jo takaisin pianon koskettimille! Joten kaikki vinkit pianobaareista ja pianisteja rekryävistä hotelleista otetaan ilolla vastaan! :) 

Vive ma maison!

Hyvät kanssaeläjät, ehdottaisin maljaa uuden asuntoni kunniaksi! Takkuisen alun jälkeen voin nyt helpottuneena huokaista uudessa ihanassa kodissani. Sain ihanan asunnon 8:sta arrondissmentistä ja jaan uuden kotini yhdessä ihanien tyttöjen; suomalaisen ja Havaijilla opiskelevan ruotsalaisen kanssa. Opiskelemme kaikki samassa koulussa ja elämä on tällä hetkellä upeaa. Kirjoitankin tätä tekstiä nyt oman marmoritakkani loisteessa, kahdella ranskalaisella parvekkeella varustetussa huoneessa ja odotan, että siivooja tulee käymään viikon lopulla ;)

Täytyy sanoa, että onneksi pystyin pitämään pääni kylmänä ja luottamaan tuuriin, sillä kaksi ja puoli viikkoa sitten seistessäni pariisilaisella kadulla juuri hylkäämäni kämpän edessä yhdessä 19-vuotiaan tutorini kanssa tuntui siltä, että koko Ranskan matka oli virhe. Nyt voin jo kuitenkin katsella taaksepäin ja todeta, että vaikka tutorini ystävällisesti piristi tuolloin tunnelmaa kertomalla, ettei usko, että löytäisin koko Pariisista uutta asuntoa nopealla aikataululla, niin olin oikeassa, kun sanoin hänelle, että luotan siihen, että jotain löytyy.

Viime viikon perjantaina pakkasin laukut entisestä asunnostani espanjalaisen ja kanadalaisen luota ja painonnostajan lihaksia vaativan metromatkan jälkeen saavuin uudelle asunnolleni. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +15 astetta, joten kaikki hyvän päivän osatekijät olivat läsnä. Kuitenkin, jotta päivä ei olisi tuntunut liian sadulta, rullasin sitten matkalaukkuni kadulle osuneen koiranp:n päältä. Valitettavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi tutustumiseksi kyseiseen aineeseen, sillä Pariisissa fifit saavat tehdä nähtävästi tarpeensa ihan minne vaan ja omistajat eivät selvästikään ole velvoitettuja korjaamaan niitä.

Kun sain vietyä tavarani uuteen asuntoon, päätimme entisen kämppikseni kanssa juhlistaa tätä tapahtumaa syömällä lounaan viereisellä kadulla sijaitsevan bistron terassilla. Elokuvahetki oli taattu, kun huomasin kesken syönnin, että kadun päässähän häämöttää Sacré-Coeur! Kivempaa iltalenkkipaikkaa ei olisi siis voinut toivoa!

Ulkona syöminen oli hirvittävän eksoottista helmikuussa suomalaiselle, mutta olisi taas pitänyt pitää äidin neuvot mielessä eikä istua reilua tuntia puolipukeissa syömässä ulkona, sillä siitähän seurasi kamala flunssa ja kunnon kuume. Kipitin koulun terveydenhoitajan luokse, joka puhui minulle jääräpäisesti ainoastaan ranskaa ja vaati minua tekemään samoin. Onneksi vaivani oli vain flunssa, jonka saattoi nätisti ilmaista myös elein, eikä mitään muuta, jota olisi ollut jo hankalampi selvittää =)

Kun kerran olin kipeänä, oli minulla hyvin aikaa hoitaa kotoa käsin "paperihommia". Valitettavasti olimme kuitenkin kolmen blondin kesken unohtaneet ehkä tärkeimmän asian; internetin. Koska oli lauantaipäivä, oli turha toivoa netin asennusta, joten oli pakko olla luova ja keksiä joku toinen ratkaisu. Kävin kaikki mahdollisuudet päässäni läpi ja totesin, että ainoa vaihtoehto on pyytää apua naapurilta.

Ranskankielentaitoni riitti juurikin itseni esittelyyn ja jotenkin ongelmani kuvailuun, joten päätin, että se riittää. Vedin korkokengät jalkaan, tietokoneen kainaloon ja painuin pimputtelemaan naapureiden ovikelloja. Yhden oven avasi pari tyttöä, ja kerroin heille huoleni ja pyysin saada salasanaa heidän nettiinsä. Tyttäret vaikuttivat ensin hieman pöyristyneiltä pyynnöstäni, mutta kun he huomasivat, että tuo hullu suomalainen vain vieläkin hymyilee oven pielessä, vaikka he yrittivät naureskella minulle, joten he varmastikin ajattelivat pääsevänsä parhaiten minusta eroon antamalla salasanan nettiinsä. Voilá, ongelma selvitetty!

Tämän viikon alku on mennyt täysin nukkumahommissa kuumeen takia, joten toivon, että huomenna on parempi olo, sillä olemme menossa baariin, jossa on kuulemma hyviä oluita ja simpukoita ja ranskalaisia tuodaan pöytään ilmaiseksi aina sitä mukaan, kun tilaa. Jeij! Can't go wrong with mussels!

Ihanaa viikkoa kaikille! :)

Ranskalaisuuksia

Sain tietää Pariisiin lähdöstäni melkein yli vuotta ennen kuin koko matka alkoi. Kahmin käsiini sylittäin matkaoppaita, luin vaihto-opiskelijoiden matkaraportteja ja tutkin googlemapsin avulla tulevat asuinseutuni niin läpikotaisin, että tänne päästessäni tuntui, kuin olisin kävellyt pitkin vanhoja, tuttuja alueita.

Vaikka olin mielestäni valmistautunut erittäin hyvin tuleviin koitoksiin, huomasin kuitenkin pian saapumiseni jälkeen, että kaikki maailman matkaoppaatkaan eivät auta, kun kyseessä on niinkin jännittävä metropoli kuin Pariisi.

Ensinnäkin, toivon, että joku kirjoittaisi opuksen, joka olisi suunnattu vain nuorille pohjoismaisille vaaleille neidoille. Tällaisen lukeneena olisin todennäköisesti osannut väistää takavasemmalle sitä limaisen näköistä arabikanssamatkustajaa metrossa, joka katsoi parhaaksi tehdä tuttavuutta puristamalla pikaisesti suomalaista takamustani ruuhkatunnin aikaan. Tosin, jos joku aikoo kirjoittaa tällaisen matkaoppaan, niin ehdotan, että selviytymiskeinoksi tällaisesta tilanteesta lisätään vinkiksi se, että naisten kannattaa pitää isoa ja mahdollisimman kovapohjaista käsilaukkua mukanaan. Kokemuksen perusteella ja arabimiehen äänestä päätellen tekee kipeää, kun sellaisen kanssa hutaisee mokomaa puristelijaa. Pisteenä i:n päälle on hyvä vielä katsoa tunkeilijaa ylimielisesti ja naurahtaa kylmästi. Näin häpeän tunne toiselle osapuolelle on taattu. :D 

Samaisessa matkaoppaassa voisi olla maininta yöelämäkulttuurista ja erityisesti kovaäänisestä ja hyväntuulisesta käyttäytymisestä öisin. Koska Pariisi on tungettu täyteen asuntoja, jotta kaikki halukkaat pääsisivät asumaan kyseisessä rakkauden kaupungissa, tarkoittaa se myös sitä, että vilkkaassa baarikaupunginosassakin on asuntoja ja niissä ihmisiä, jotka haluavat nukkua öisin. Täytyy mainita, että muuten niin miehekkään näköiset, usein afrikkalaistaustaiset bodenneet portsarit ovat hilpeä näky, kun he  pistävät sormensa suulle tehdäkseen merkin kuiskauksesta, kun lähdet baarista ulos. Tästä pitäisi tietenkin ymmärtää olla hiljaa ja kunnioittaa nukkuvia lähialueen asukkaita. 

Tätä muistutusta olisi ehdottomasti kannattanut kuunnella lauantai-iltana, kun lähdimme isolla joukolla pois paikallisesta yökerhosta. (Pieni vinkki muuten Pariisinmatkaajille, jotka tajuavat kesken kaupunkiloman valinneensa väärän kohteen ja tahtovat sittenkin rannalle: Bastille'n alueelta löytyy baari, joka on nimensäkin mukaisesti ranta. Lattiat ovat täynnä hiekkaa ja ilmastoinnin puute johtaa siihen, että olo on kuin turkkilaisella hiekkarannalla parhaimpana lomakautena.) Kun lähdimme tästä samaisesta yökerhosta kohti seuraavia seikkailuja, seurueemme fiilis oli niin hyvä, että kun jostain kummasta seurueeseemme liittyi mies kitaran kanssa, aloimme tietenkin kaikki laulaa yhdessä rajat ylittävää Oasiksen Wonderwall -laulua. Unohdimme kokonaan portsareiden hyssyttelyt ja annoimme palaa oikein tunteella, olimmehan juuri selvinneet noin 40-asteisesta rantabaarista ulos ihanaan viileyteen.

Kaikkia sulosävelemme eivät kuitenkaan miellyttäneet, sillä kesken laulumme kliimaksin viereisessä kerrostalossa asuva mademoiselle kyllästyi meihin ja heitti päällemme ämpärillisen vettä. Ja sitten toisen. Ja jotta hän todella sai viestinsä perille, kolmannen. Valtavan kikatuspyörremyrskyn jälkeen pahoittelimme solvauksia latelevalle naiselle lauluamme ja olimme oikeastaan tyytyväisiä siihen, että saimme vähän viilennystä kuumuuteemme! 

Yksi asioista, joista todella luin ennen matkalle lähtöäni, olivat ranskalaisen kulttuurin mukaiset kauppajonot. Muistan ajatelleeni koti-Suomen S-marketin "ruuhkajonossa" seistessäni, että kuinka hitaita jonot nyt muka voisivat olla missään muuallakaan, liiottelultahan tuo vaikuttaa! Olin väärässä. Todella väärässä. Viimeksi tänään vietin kauppajonossa 40 minuuttia ostoksinani nippu kopiopaperia ja paketti yliviivauskyniä. 

Ranskalaiset kipuavat kassatehottomuudessaan aivan uusiin sfääreihin. Asiakaspalvelun käsite on tainnut hävitä käännöksessä, sillä hymyilevät kassatyöntekijät ovat harvemmassa kuin tryffelit ja vaihtorahojen kanssa saa olla kärppänä. Itsehän yritin sönköttää "shömapel"-ranskallani paikallisen ruokakaupan kassalle, että viisikymppisestä kuuluisi saada kahvipakettiostosten jälkeen takaisin vähän enemmän kuin reilu kaksikymppinen. Kassa ei ymmärtänyt millään ja tuloksena oli vartijoiden kutsu paikalle, koska aiheutin täyden sekaannuksen kassalla. Jonossa jälkeeni odottava temperamenttinen täti papatti kovaa tahtia minulle jotain ranskaksi. Koska en ymmärtänyt sanaakaan tädin puheista, hän selvästikin ajatteli olevansa ystävällinen ja korotti ääntänsä ja jatkoi puhetta kiristynyt ilme kasvoillaan, jotta ymmärtäisin paremmin. Positiivisesti ajateltuna, ranskan kielitaitoni taisi koheta muutaman sadattelusanan verran :D Englantiahan kumpikaan näistä lähelläolevista ei suostunut puhumaan, mutta onneksi paikallehuikattu ystävällinen kassavartija ymmärsi universaalia hymyn kieltä ja sain vihdoin oikeat vaihtorahani takaisin. Opiskelijabudjetin kanssa eläminen Pariisissa opettaa olemaan tarkkana. 

Koska valitsin kurssini viisaasti, minulla on koulua vain maanantaista keskiviikkoon, joten huomenna alkaa viikonloppu ja lähdemme viettämään kavereiden kanssa turistiviikonloppua. Ensimmäisenä vuorossa on suosikkipaikkani koko Pariisissa; Notre Dame. Kellonsoittajan etsimisen jälkeen suuntaamme superhalvoille vaatekaupoille Koillis-Pariisiin ja illalla syömään ulos toivottavasti etanoita -nams!

Ihanaa ja pitkää viikonloppua odotellessa siis! Au revoir! 

Olipa kerran kanadalainen, espanjalainen ja suomalainen

Ensimmäinen viikko l`ESCE:ssä on vihdoin ohi ja nyt on aika alkaa suunnitella viikonloppua! Alkuviikosta olin varma, etten näkisi edes viikon viimeisiä päiviä Ranskassa, sillä suuttumus, jännitys ja puhdas pelko asunnottomuudesta saivat minut pistämään henkilökohtaiseen vaakakuppiini hotelliyön á 120e ja lennon kotiin 60. Onneksi kumpaakaan vaihtoehdoista ei tarvinut lopulta käyttää :) 

Ensimmäinen koulupäivä oli tiistai. Edellisen yön ystävällinen tutorini majoitti minut kotiinsa ja heitti minut vielä aamulla junalle. Siispä ängin 2 täyteen tungettua matkalaukkua, käsiveskan ja itseni paikalliseen RER-junaan ja aloitin matkani koululle. Ajattelin itsekseni sopeutuvani hienosti ranskalaisten keskelle, kunhan vain en antaisi itseäni ilmi ja puhuisi kellekään englantia. Mönkään kuitenkin meni, sillä vastapäätä istuvat muksut ottivat "salaa" kuvan allekirjoittaneesta ja sitten kikattelivat sille yhdessä. Olisi varmaan itsekin pitänyt kysyä, mikä kuvassa oli niin hauskaa ja naureskella sille itse kanssa :D 

Juna, johon nousin, olisi mennyt suoraan paikkaan, josta pääsee lentoasemalle, mutta muutaman "eiolisipitänytlähteämihinkääntyhmäänranskaan" -ajatuksen jälkeen huomasin pitäväni kädessäni puhelimen kaulanauhaa, jossa luki: "Asenne ratkaisee. Aina", joten en enää kehdannut velloa asunnottoman ihmisen itsesäälissä, vaan päätin keksiä jonkun kämpän ah niin iloisesta Pariisista! 

Pääsin koululle ja tapani mukaan tutustuin ensimmäiseen kolmeenkymmeneen ihmiseen ja kerroin asuntopulastani. Tapa toimi, sillä lunch breakin jälkeen kanadalainen tyttö tuli ilmoittamaa, että voin muuttaa heidän luoksensa 2 viikoksi, kunnes löydän paremman kämpän. Ja minähän lähdin :) 

On jännittävää asua 3 naisen kommuunissa, varsinkin, kun elät itse matkalaukkuelämää. 

Mutta palaan raportoimaan Ranskan kulttuurista myöhemmin viikonlopun aikana, nyt täytyy rientää moikkaamaan Emiliaa Champs-Elyseelle ja metromatkustaminen ei aina ole niin nopeaa kuin toivoisi. 

A tout a l'heure! :)

Matkatilastotiedettä

Bonjour Paris! Saavuin aamulla BlueOnen bisnesluokassa istuen ajoissa aurikoiseen Pariisiin, josta ilman kommelluksia tutorini vei minut uudelle asunnolleni, josta on ihanat näkymät Seinelle, asunto on tilava, puhdas ja upea! Näin olisi mukava aloittaa toinen blogikirjoitukseni. Mutta koska tarkoitus ei kuitenkaan ole jekuttaa, niin kerrotaanpas nyt oikeasti, kuinka hienosti menee. Väsymys on kuitenkin tarttunut matkaajaan niin voimakkaasti, että puen matkani menon tilastojen varjoon :) 

4 x unituntia yöllä.

20 x jäähyväishyvästiminuutteja rakkaan avomieheni kanssa

1 x väärä terminaali Helsinki-Vantaalla :D 

3 x käsilaukun läpivalaisu, syynä "epäilyttävä esine", joka paljastui pehmoleluksi :D 

1 x lentotuntia myöhässä

4 x miinuscelciusta rakkauden kaupungissa

1 x onnistuneesti löydetty älyttömän mukava tutori

1 x nähty asunto

1 x hylätty 9m2:n asunto

1 x suututettu temperamenttinen ranskalaismadame, jonka mielestä oli ok, jos yksilasisesta ikkunasta "vähän tuulee" ^_^

12 x puheluja asunnonvälitysfirmoihin

0 x löydetty asunto

2 x kauhun tunteja liikenteessä.. tehokkaan kuskin kanssa :D (En huomauttele enää turvaväleistä Suomessa) 

0 x toimiva puhelin

20-30 x kilometrejä poissa Pariisin keskustasta

4 x tunteja vietetty tutorin kodissa

1 x tutoreita lähtenyt illanviettoon poikaystävän kanssa

1 x tutorin perhe viettämässä iltaa avec moi :D

Sanotaan, että vaihtoonlähtö kasvattaa. Uskon! :) 

Pelkoa ja intoa Lappeenrannassa

No niin, parahin lukijat! (Ja huimaa suosiota odottaen, jalat maassa blogin suhteen pitäen -moi äiti!)

Täten päräytettäköön ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni julki. Rumpujen pärinää ja konfettisadetta ei liene odotettavissa näin alkuun, mutta juhlistan itse kirjailijan urani alkua kotona jaffalasillisella! Tai no, ei nyt kuitenkaan sillä ihan oikealla kamalla, vaan opiskelijalle tutummalla Rainbow-versiolla. 

Koti tarkoittaa vielä tässä vaiheessa tunnelmallista saunallista kaksiota Sammonlahden ylimystöalueella, josta parvekenäkymänä toimii ylivalaistu ostari ilman Alkoa. Kuitenkin, alle viikon päästä ikkunastani pitäisi avautua aivan toisenlaiset maisemat ja viiniäkin saa haettua kulmakaupasta.

Loppumattoman optimismin kannattajana odotan tietenkin, että tulevan asuntoni idylliseltä ranskalaiselta parvekkeeltani on esteetön näkymä Eiffel-tornille ja kun siemailen aamulla capuccinoani, niin kuulen avoimesta kattoikkunastani, kun naapurissa asuva henkiin noussut Edith Piaff laulaa hymniä rakkaudelle.

Maisemiani Eiffelille kuitenkin rajoittaa totuus, joka tällä hetkellä on se, etten tiedä, onko tulevassa kodissani edes ikkunaa. Tuntui ensin hyvältä ajatukselta vuokrata asunto sokkona "vanhemmalta" rouvalta, joka puhuu ainoastaan ranskaa, ei hyväksy rahaa kuin shekki + posti -yhdistelmällä ja jolla ei ole matkapuhelinta, saati sitten mailiosoitetta, ja suorittaa tälle varausmaksu Ranskaan näkemättä edes kuvaa asunnosta. Itse asiassa, kun tilannetta alkaa ajatella tarkemmin vähän vajaa viikko ennen lähtöä, niin Pariisin päässä voi odottaa millainen yllätys tahansa. 

No mutta, oli tuleva postinjakopaikkani minkälainen tahansa, niin ainakin sijainti on loistava; Pariisin ravintolaelämän helmi Bastille. Matkaa on 700 metriä oopperalle, 1,3 kilometriä Notre Damelle ja 1,1 samaa yksikköä Louvrelle. Jos asunto sattuisi olemaan pettymys, niin aion jo ennakkoon lohduttautua sillä, että iltakävelymaisemat ovat ainakin legendaariset! Ja jos oletettu ikkunani sattuisi olemaan talon julkisivun puolella, avautuisi aamuisin näkymät aina Seinen rantaan.

Tämä kaikki kuitenkin selviää ensi viikolla, sillä viiden kaksikymmenneljätuntisen päästä suuntaan korkokenkäni Pariisin koneeseen kohti glamouria ja kylttyyriä! Sitä ennen kasa paperia odottaa kopioimistaan ja passi etsimistään, jottei odotteluaika kävisi pitkäksi. Joten au revoir, viikon päästä tähän aikaan pääsen todennäköisesti listaamaan, mitä kaikkea unohdin pakata :)