Vive ma maison!

Hyvät kanssaeläjät, ehdottaisin maljaa uuden asuntoni kunniaksi! Takkuisen alun jälkeen voin nyt helpottuneena huokaista uudessa ihanassa kodissani. Sain ihanan asunnon 8:sta arrondissmentistä ja jaan uuden kotini yhdessä ihanien tyttöjen; suomalaisen ja Havaijilla opiskelevan ruotsalaisen kanssa. Opiskelemme kaikki samassa koulussa ja elämä on tällä hetkellä upeaa. Kirjoitankin tätä tekstiä nyt oman marmoritakkani loisteessa, kahdella ranskalaisella parvekkeella varustetussa huoneessa ja odotan, että siivooja tulee käymään viikon lopulla ;)

Täytyy sanoa, että onneksi pystyin pitämään pääni kylmänä ja luottamaan tuuriin, sillä kaksi ja puoli viikkoa sitten seistessäni pariisilaisella kadulla juuri hylkäämäni kämpän edessä yhdessä 19-vuotiaan tutorini kanssa tuntui siltä, että koko Ranskan matka oli virhe. Nyt voin jo kuitenkin katsella taaksepäin ja todeta, että vaikka tutorini ystävällisesti piristi tuolloin tunnelmaa kertomalla, ettei usko, että löytäisin koko Pariisista uutta asuntoa nopealla aikataululla, niin olin oikeassa, kun sanoin hänelle, että luotan siihen, että jotain löytyy.

Viime viikon perjantaina pakkasin laukut entisestä asunnostani espanjalaisen ja kanadalaisen luota ja painonnostajan lihaksia vaativan metromatkan jälkeen saavuin uudelle asunnolleni. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +15 astetta, joten kaikki hyvän päivän osatekijät olivat läsnä. Kuitenkin, jotta päivä ei olisi tuntunut liian sadulta, rullasin sitten matkalaukkuni kadulle osuneen koiranp:n päältä. Valitettavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi tutustumiseksi kyseiseen aineeseen, sillä Pariisissa fifit saavat tehdä nähtävästi tarpeensa ihan minne vaan ja omistajat eivät selvästikään ole velvoitettuja korjaamaan niitä.

Kun sain vietyä tavarani uuteen asuntoon, päätimme entisen kämppikseni kanssa juhlistaa tätä tapahtumaa syömällä lounaan viereisellä kadulla sijaitsevan bistron terassilla. Elokuvahetki oli taattu, kun huomasin kesken syönnin, että kadun päässähän häämöttää Sacré-Coeur! Kivempaa iltalenkkipaikkaa ei olisi siis voinut toivoa!

Ulkona syöminen oli hirvittävän eksoottista helmikuussa suomalaiselle, mutta olisi taas pitänyt pitää äidin neuvot mielessä eikä istua reilua tuntia puolipukeissa syömässä ulkona, sillä siitähän seurasi kamala flunssa ja kunnon kuume. Kipitin koulun terveydenhoitajan luokse, joka puhui minulle jääräpäisesti ainoastaan ranskaa ja vaati minua tekemään samoin. Onneksi vaivani oli vain flunssa, jonka saattoi nätisti ilmaista myös elein, eikä mitään muuta, jota olisi ollut jo hankalampi selvittää =)

Kun kerran olin kipeänä, oli minulla hyvin aikaa hoitaa kotoa käsin "paperihommia". Valitettavasti olimme kuitenkin kolmen blondin kesken unohtaneet ehkä tärkeimmän asian; internetin. Koska oli lauantaipäivä, oli turha toivoa netin asennusta, joten oli pakko olla luova ja keksiä joku toinen ratkaisu. Kävin kaikki mahdollisuudet päässäni läpi ja totesin, että ainoa vaihtoehto on pyytää apua naapurilta.

Ranskankielentaitoni riitti juurikin itseni esittelyyn ja jotenkin ongelmani kuvailuun, joten päätin, että se riittää. Vedin korkokengät jalkaan, tietokoneen kainaloon ja painuin pimputtelemaan naapureiden ovikelloja. Yhden oven avasi pari tyttöä, ja kerroin heille huoleni ja pyysin saada salasanaa heidän nettiinsä. Tyttäret vaikuttivat ensin hieman pöyristyneiltä pyynnöstäni, mutta kun he huomasivat, että tuo hullu suomalainen vain vieläkin hymyilee oven pielessä, vaikka he yrittivät naureskella minulle, joten he varmastikin ajattelivat pääsevänsä parhaiten minusta eroon antamalla salasanan nettiinsä. Voilá, ongelma selvitetty!

Tämän viikon alku on mennyt täysin nukkumahommissa kuumeen takia, joten toivon, että huomenna on parempi olo, sillä olemme menossa baariin, jossa on kuulemma hyviä oluita ja simpukoita ja ranskalaisia tuodaan pöytään ilmaiseksi aina sitä mukaan, kun tilaa. Jeij! Can't go wrong with mussels!

Ihanaa viikkoa kaikille! :)