No niin, parahin lukijat! (Ja huimaa suosiota odottaen, jalat maassa blogin suhteen pitäen -moi äiti!)
Täten päräytettäköön ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni julki. Rumpujen pärinää ja konfettisadetta ei liene odotettavissa näin alkuun, mutta juhlistan itse kirjailijan urani alkua kotona jaffalasillisella! Tai no, ei nyt kuitenkaan sillä ihan oikealla kamalla, vaan opiskelijalle tutummalla Rainbow-versiolla.
Koti tarkoittaa vielä tässä vaiheessa tunnelmallista saunallista kaksiota Sammonlahden ylimystöalueella, josta parvekenäkymänä toimii ylivalaistu ostari ilman Alkoa. Kuitenkin, alle viikon päästä ikkunastani pitäisi avautua aivan toisenlaiset maisemat ja viiniäkin saa haettua kulmakaupasta.
Loppumattoman optimismin kannattajana odotan tietenkin, että tulevan asuntoni idylliseltä ranskalaiselta parvekkeeltani on esteetön näkymä Eiffel-tornille ja kun siemailen aamulla capuccinoani, niin kuulen avoimesta kattoikkunastani, kun naapurissa asuva henkiin noussut Edith Piaff laulaa hymniä rakkaudelle.
Maisemiani Eiffelille kuitenkin rajoittaa totuus, joka tällä hetkellä on se, etten tiedä, onko tulevassa kodissani edes ikkunaa. Tuntui ensin hyvältä ajatukselta vuokrata asunto sokkona "vanhemmalta" rouvalta, joka puhuu ainoastaan ranskaa, ei hyväksy rahaa kuin shekki + posti -yhdistelmällä ja jolla ei ole matkapuhelinta, saati sitten mailiosoitetta, ja suorittaa tälle varausmaksu Ranskaan näkemättä edes kuvaa asunnosta. Itse asiassa, kun tilannetta alkaa ajatella tarkemmin vähän vajaa viikko ennen lähtöä, niin Pariisin päässä voi odottaa millainen yllätys tahansa.
No mutta, oli tuleva postinjakopaikkani minkälainen tahansa, niin ainakin sijainti on loistava; Pariisin ravintolaelämän helmi Bastille. Matkaa on 700 metriä oopperalle, 1,3 kilometriä Notre Damelle ja 1,1 samaa yksikköä Louvrelle. Jos asunto sattuisi olemaan pettymys, niin aion jo ennakkoon lohduttautua sillä, että iltakävelymaisemat ovat ainakin legendaariset! Ja jos oletettu ikkunani sattuisi olemaan talon julkisivun puolella, avautuisi aamuisin näkymät aina Seinen rantaan.
Tämä kaikki kuitenkin selviää ensi viikolla, sillä viiden kaksikymmenneljätuntisen päästä suuntaan korkokenkäni Pariisin koneeseen kohti glamouria ja kylttyyriä! Sitä ennen kasa paperia odottaa kopioimistaan ja passi etsimistään, jottei odotteluaika kävisi pitkäksi. Joten au revoir, viikon päästä tähän aikaan pääsen todennäköisesti listaamaan, mitä kaikkea unohdin pakata :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti