Sopeutuako vaiko eikö?

Ranskalainen koulusysteemi on aivan oma lukunsa. Käyn tällä hetkellä neljää kurssia, jotka on aikataulutettu niin, että koulua on vain maanantaisin ja tiistaisin. Suomalainen ja ranskalainen systeemi eroaa toisistaan huomattavasti. Suomessa paljolti viljeltyä akateemista varttia ei tunnisteta Ranskassa, sillä ainakin minun koulussani suurin synti, jonka voit tehdä, on saapua tunnille myöhässä.

Koulu sijaitsee Leonard de Vinci -rakennuksessa, jonka sisällä on muutama eri koulu. ESCE:lle on tästä tilasta varattu opetukseen 8., 9. ja 10. kerros. Käytävien päädyistä on hienot näkymät La Defenseen ja Courbevoieen, mutta hienoisen käytännön ongelman aiheuttaa se, että koko koulun väki käyttää kuutta hissiä. Joten kun tunneilla pitää olla aina ajoissa, kaikki ovat tietenkin menossa hisseillä samaan aikaan ja tästä kehkeytyy välillä suuriakin ruuhkia. Onneksi en kuitenkaan pelkää korkeita paikkoja tai ahdistu ahtaudesta, muuten voisi olla näissä koulun tiloissa vaikeita hetkiä.

Olin jotenkin kuvitellut ennakkoon, että opetuskulttuuri olisi täällä hyvinkin letkeää ja manjaana-meininkistä, mutta täällä ollaankin suht tiukkoja joka asiassa. Kuten sanoinkin, tunneilta myöhästyminen on jotain, jota vain ei tule tehdä. Täällä on turha yrittää selvitä selityksillä ("kävelin sumussa koulun ohi" tai "juutuin hissiin"), koska yleensä opettajat vain ärsyyntyvät tunnin keskeytyksestä jo valmiiksi. Jos myöhästyy, opettajan ei ole mikään pakko hyväksyä oppilasta tunnilleen. Tämä on sinänsä vähän huono homma, sillä arvosanat määräytyvät 50%:sti tuntiaktiivisuudesta, ja jos on koko keväänä pois enemmältä kuin yhdeltä tunnilta, saa kurssista automaattisesti huonon.

Se siitä letkeydestä =) Itsehän kroonisena myöhästelijänä ja akateemisen vartin suurkuluttajana koen aina välillä metrossa turhautumisen hetkiä, kun kello juoksee nopeammin kuin allekirjoittanut. Tähän asti olen selvinnyt ajoissa tunneille, mutta olen jo kehitellyt muutaman varmasti toimivan tekosyyn, jos joskus hieman myöhästynkin.

Kun ranskalaiset ovat kerran niin tarkkoja aikatauluistaan, luulisi, että he olisivat myös huomanneet ongelman siinä, että kun iltapäivätunti loppuu klo 16.30, niin iltatunti alkaa 16.30. Moisella kiireellä siirtyminen vaatii ilmeisesti teleportin, jota ei ole vielä ainakaan löytänyt, joten olen aina muutaman minuutin myöhässä jälkimmäiseltä kurssiltani. Tähän asti olen kuitenkin juuri ja juuri ehtinyt opetuksen alkuun, mutta odotan innolla sitä päivää, kun saan poissaolomerkinnän ja tunnilta hylkäyksen sen takia, että olin jumissa edellisellä luennolla :D Luulisin, että siinä vaiheessa alkaa taas ranskan kieli sujua ongelmitta, jos pääsen suutahtamaan ranskalaisen kulttuurin toimimattomuudesta tässä aiheessa.

Olen tottunut olemaan aina menossa ja siihen, että aina on asioita paljon tehtävänä, joten nyt 6 viikon jälkeen tämä stressittömyys alkaa muuttua itsessään jo stressaavaksi. Se, ettei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja omasta ohjelmastaan, on muuttunut rentouttavasta ahdistavaksi :D Kun puitteena on Pariisin kaikki mahdollisuudet ja aikaa käytettävissä, huomaankin olevani jatkuvasti lomamielellä. Se olisi muuten hirvittävän hauskaa, mutta tosiaan, koska olen tottunut koko ajan tekemään jotain, reissaamaan johonkin, saavuttamaan deadlinejä, huolehtimaan jostain, niin nyt kun kaikki tuo on poissa ja voi käyttää aikansa vain itseensä, tuntuu elämä oudolta. Jos haluan, voin istua kahvilla kolme tuntia tai mennä nukkumaan yöllä milloin tahansa ja lähteä ulos vaikka nyt heti, jos siltä tuntuu. Jonkinasteinen kriisi on siis käynnissä, katsotaan, miten sen kanssa käy :)

Ravasin viime viikolla kahtena päivänä pitkin Pariisia etsimässä hotellia, jossa soittaa pianoa. Pienen toimiala-analyysin jälkeen huomasin, että kilpailen 60-vuotiaita miehiä, usein puolalaisia vastaan, jotka ovat soittaneet kymmeniäkin vuosia tietyissä paikoissa. Harmi, Ritziin tai Four Seasonsiin olisin mielelläni mennytkin! Mutta vielä ei ole aika heittää pyyhettä kehään, sillä jos jostain kaupungeista löytyy pianistille paikkoja, niin se on kyllä tämä. Täytyy vain löytää joku pää, josta aloittaa. Odotan innolla, kuinka käy. Toivottavasti pääsisin vähän soittelemaan työkseni, sillä Seinen vieressä olevan gallerian pitäjä alkaa varmaan pikkuhiljaa kyllästymään minuun, koska olen käynyt soittamassa gallerian flyygeliä siellä, ja mikä parasta, se on samanlainen kuin kotona! :)

Nyt täytyy käydä kouluhommien kimppuun, jotta ehdin huomenna aikaisin koululle :) Au revoir!