Huh hellettä ja kauhistus kiirettä!

Pariisin kevät meni aika nopeasti ohi, sillä nyt voi jo sanoa, että kun elohopea pamppailee 20 asteen tuntumassa, on tämä suomalaiselle kuin kesä! Eilen juhlistimmekin aurinkoista perjantaita piknikillä Sacre-Coeurin portailla. Suuntasimme aamupäivällä kohti Pigallen Carrefouria ja nappasimme mukaamme kaikkea ihanaa naposteltavaa. Ranskalaisissa kaupoissa hyvää on se, että jokaisesta piknikille sopivasta ruuasta on tehty matkakoko. Täytimme ostoskorin chorizolla, ciabattalla, croissanteilla, viikunahillolla, erilaisilla juustoilla ja pikkusuolaisilla sekä tietysti mansikoilla ja kuohuviinillä. Oli hieman erilaista tehdä ryhmätyötä tällaisissa puitteissa kuin koti-yliopiston työtilassa :) Illalla siirryimme viettämään erään suomalaisen synttäreitä Bastillen alueelle herttaiseen pikkubistroon ja sieltä otimme taksin toisiin juhliin Porte de Saint Oueniin. Sieltä olikin sitten hyvä kävellä myöhemmin kotiin. 

Elo Ranskassa on viimein käynyt jo helpon tuntuiseksi. Suurin koti-ikävä on selätetty ja Pariisi alkaa viimein tuntua kodilta. Tähän ehkä vaikuttaa se, että lukukausi on tällä hetkellä puolivälissä, joten midterm -kokeita ja ryhmätöitä alkaa kasaantua ruuhkaksi asti. On hassu ajatella, että kesäkuun puoliväli, jolloin vaihtoni loppuu, ei enää olekaan niin kaukana, sillä vaikeimpina aikoina täällä on tuntunut siltä, ettei tämä lopu koskaan :D 

Vaikka lukukausi on verrattain lyhyt, on koulullamme kuitenkin kaksi viikon lomaa. Jälkimmäinen niistä osuu pääsiäisviikkoa edeltävälle viikolle, joten mikä olisikaan mukavampaa kuin lähteä pikku lomalle! Varasimme toissapäivänä lennot Sevillaan yhdessä espanjalaisen ja kanadalaisen kanssa. Lähdemme viettämään viisipäiväisen rentoutusloman Espanjan aurinkoon ja mikä parasta, asumme espanjalaisen eli Gracian vanhempien luona koko ajan. En muuten olisi niin innoissani, mutta koska omat vanhempani ovat olleet aina innokkaita espanjalaisen ruokakulttuurin vaalijoita, on mukava mennä opettelemaan, kuinka aito espanjalainen kokkaa kotioloissa paellaa, calamares a la romania, aliolia ja patatas fritasia. Upeaa, mahtavaa.

Mutta vaikka espanjalainen keittiö on tuleva tutuksi aivan muutaman viikon sisällä, niin kouluni tekee kyllä kaikkensa, että ranskalainen ruokakulttuuri tulisi tutuksi opiskelijoille; ensi viikolla järjestetään jonkun kokkauskoulun tiloissa suklaailta, jossa valmistetaan suklaakakkuja, tehdään suklaafondueta ja maistellaan erilaisia suklaita. Ah, ihanaa! 

Koulu on muutenkin petrannut nyt vaihto-opiskelijoiden viihtymisen saralla. Torstaina kävimme musee d'Orsayssa erään opettajamme johdolla, joka on entinen opas. En muista, milloin viimeksi olisin saanut näin kattavan, kolmetuntisen taideähkyn. Myönnettäköön, että 15 minuuttia jokaisen taulun tai veistoksen edessä alkoi tuntua loppua kohden hieman pitkähköltä, mutta then again, tiedänpäs nyt, että kenen taidemaalarin tyttöystävä vaihtoi lennosta toiseen maalariin ja miten se vaikutti mihinkin hänen teokseensa. Seuraavana turistikierroskohteena on kierros oopperaan, jota odotan aivan innolla. Pääsemme kuulemma paikkoihin, joihin ei normaalisti pääsisi. Vielä upeampaa ja mahtavaa! Pisteet siis koululle oppilaidensa kultturellista sivistämisestä! =)

Sivistystä on luvassa tänäänkin, sillä tapaan erään viulistin, jonka kanssa menemme katsomaan St Germain de Presin kirkkoon katsomaan viulukonserttia. Odotan innolla, sillä en ole melkein nyt kahteen kuukauteen soittanut itse kunnolla mitään soitinta, saatika kerinnyt vielä eksplooraamaan klassisen musiikin tarjontaa Pariisissa. 

Ensi viikolla olisi tarkoitus tavata yksi suomalainen laulajatyttö, jonka kanssa mietimme yön tunteina perustavamme duon ja alkaa ravintolamuusikoiksi :) No, jää nähtäväksi, miten käy, mutta tulipahan ainakin suunniteltua!

Nyt on taas vaihteeksi hoppu, eihän kirkkoon sovi mennä myöhässä. Kultturellia viikonloppua kaikille! =) 

Sopeutuako vaiko eikö?

Ranskalainen koulusysteemi on aivan oma lukunsa. Käyn tällä hetkellä neljää kurssia, jotka on aikataulutettu niin, että koulua on vain maanantaisin ja tiistaisin. Suomalainen ja ranskalainen systeemi eroaa toisistaan huomattavasti. Suomessa paljolti viljeltyä akateemista varttia ei tunnisteta Ranskassa, sillä ainakin minun koulussani suurin synti, jonka voit tehdä, on saapua tunnille myöhässä.

Koulu sijaitsee Leonard de Vinci -rakennuksessa, jonka sisällä on muutama eri koulu. ESCE:lle on tästä tilasta varattu opetukseen 8., 9. ja 10. kerros. Käytävien päädyistä on hienot näkymät La Defenseen ja Courbevoieen, mutta hienoisen käytännön ongelman aiheuttaa se, että koko koulun väki käyttää kuutta hissiä. Joten kun tunneilla pitää olla aina ajoissa, kaikki ovat tietenkin menossa hisseillä samaan aikaan ja tästä kehkeytyy välillä suuriakin ruuhkia. Onneksi en kuitenkaan pelkää korkeita paikkoja tai ahdistu ahtaudesta, muuten voisi olla näissä koulun tiloissa vaikeita hetkiä.

Olin jotenkin kuvitellut ennakkoon, että opetuskulttuuri olisi täällä hyvinkin letkeää ja manjaana-meininkistä, mutta täällä ollaankin suht tiukkoja joka asiassa. Kuten sanoinkin, tunneilta myöhästyminen on jotain, jota vain ei tule tehdä. Täällä on turha yrittää selvitä selityksillä ("kävelin sumussa koulun ohi" tai "juutuin hissiin"), koska yleensä opettajat vain ärsyyntyvät tunnin keskeytyksestä jo valmiiksi. Jos myöhästyy, opettajan ei ole mikään pakko hyväksyä oppilasta tunnilleen. Tämä on sinänsä vähän huono homma, sillä arvosanat määräytyvät 50%:sti tuntiaktiivisuudesta, ja jos on koko keväänä pois enemmältä kuin yhdeltä tunnilta, saa kurssista automaattisesti huonon.

Se siitä letkeydestä =) Itsehän kroonisena myöhästelijänä ja akateemisen vartin suurkuluttajana koen aina välillä metrossa turhautumisen hetkiä, kun kello juoksee nopeammin kuin allekirjoittanut. Tähän asti olen selvinnyt ajoissa tunneille, mutta olen jo kehitellyt muutaman varmasti toimivan tekosyyn, jos joskus hieman myöhästynkin.

Kun ranskalaiset ovat kerran niin tarkkoja aikatauluistaan, luulisi, että he olisivat myös huomanneet ongelman siinä, että kun iltapäivätunti loppuu klo 16.30, niin iltatunti alkaa 16.30. Moisella kiireellä siirtyminen vaatii ilmeisesti teleportin, jota ei ole vielä ainakaan löytänyt, joten olen aina muutaman minuutin myöhässä jälkimmäiseltä kurssiltani. Tähän asti olen kuitenkin juuri ja juuri ehtinyt opetuksen alkuun, mutta odotan innolla sitä päivää, kun saan poissaolomerkinnän ja tunnilta hylkäyksen sen takia, että olin jumissa edellisellä luennolla :D Luulisin, että siinä vaiheessa alkaa taas ranskan kieli sujua ongelmitta, jos pääsen suutahtamaan ranskalaisen kulttuurin toimimattomuudesta tässä aiheessa.

Olen tottunut olemaan aina menossa ja siihen, että aina on asioita paljon tehtävänä, joten nyt 6 viikon jälkeen tämä stressittömyys alkaa muuttua itsessään jo stressaavaksi. Se, ettei tarvitse huolehtia kuin itsestään ja omasta ohjelmastaan, on muuttunut rentouttavasta ahdistavaksi :D Kun puitteena on Pariisin kaikki mahdollisuudet ja aikaa käytettävissä, huomaankin olevani jatkuvasti lomamielellä. Se olisi muuten hirvittävän hauskaa, mutta tosiaan, koska olen tottunut koko ajan tekemään jotain, reissaamaan johonkin, saavuttamaan deadlinejä, huolehtimaan jostain, niin nyt kun kaikki tuo on poissa ja voi käyttää aikansa vain itseensä, tuntuu elämä oudolta. Jos haluan, voin istua kahvilla kolme tuntia tai mennä nukkumaan yöllä milloin tahansa ja lähteä ulos vaikka nyt heti, jos siltä tuntuu. Jonkinasteinen kriisi on siis käynnissä, katsotaan, miten sen kanssa käy :)

Ravasin viime viikolla kahtena päivänä pitkin Pariisia etsimässä hotellia, jossa soittaa pianoa. Pienen toimiala-analyysin jälkeen huomasin, että kilpailen 60-vuotiaita miehiä, usein puolalaisia vastaan, jotka ovat soittaneet kymmeniäkin vuosia tietyissä paikoissa. Harmi, Ritziin tai Four Seasonsiin olisin mielelläni mennytkin! Mutta vielä ei ole aika heittää pyyhettä kehään, sillä jos jostain kaupungeista löytyy pianistille paikkoja, niin se on kyllä tämä. Täytyy vain löytää joku pää, josta aloittaa. Odotan innolla, kuinka käy. Toivottavasti pääsisin vähän soittelemaan työkseni, sillä Seinen vieressä olevan gallerian pitäjä alkaa varmaan pikkuhiljaa kyllästymään minuun, koska olen käynyt soittamassa gallerian flyygeliä siellä, ja mikä parasta, se on samanlainen kuin kotona! :)

Nyt täytyy käydä kouluhommien kimppuun, jotta ehdin huomenna aikaisin koululle :) Au revoir!

Kerran aktiivi, aina aktiivi.

Sunnuntaipäivää aurinkoisesta Pariisista! Sää on hieman viileä, mutta niin keväisen aurinkoinen ja luontokin alkaa pikkuhiljaa kukkia kevään merkiksi. Ihanaa!

Tänään päättyvä viikko on ollut ehkä raskain matkaajalle; parempi puoliskoni lensi maanantaina kotiin, ihastuttava maccini ylikuumeni niin pahasti, ettei näyttänyt puoleentoistapäivään elonmerkkejä, netti katkesi taas ja kaksi ulkona vietettyä iltaa vaati veronsa rokuliin nukkumisella. 

Mutta onneksi viikkoon mahtui myös positiivisia asioita. Ensinnäkin, löysin parhaan lääkkeen koti-ikävään ja jostain syystä se on leffateatteri. 5 minuutin kävelymatkan päässä kotioveltani on valtavan iso elokuvakeskus, jossa pyörii onneksi myös ei-dubattuja leffoja. Ja mikä parasta, hedonistiset ranskalaiset myyvät makutajunnan räjäyttävän hyvää jäätelöä ala-aulassa. Mikä olisikaan parempaa, kuin ottaa mukaan iso kippo rommirusina-kermajätskiä ja istua pariksi tunniksi pimeään :) Kävimme katsomassa Black Swanin, joka osoittautui erittäin hyväksi. 

Keskiviikkona istuimme iltaa kanadalaisen luona ja söimme juustoja, joimme viiniä ja soittelimme illan ratoksi kitaraa ja puhuimme maailmaa paremmaksi paikaksi. Illan jännittäväksi teki se, että espanjalainen ilmoitti menevänsä seuraavana päivänä kampaajalle ja leikkaavansa pitkät hiuksensa lyhyiksi. Koimme tietenkin kanadalaisen kanssa lapsuutemme barbie-nukkeunelmien tulleen todeksi ja tarjouduimme leikkimään kampaajaa, ennen kuin varsinainen hiustenleikkaaja pääsisi seuraavana päivänä asialle. Siispä otimme sakset ja leikkasimme hienon uuden kuontalon espanjoolalle. Illalla kampaus näytti aivan upealta, mutta seuraavan aamun kankeassa valossa totesimme, että ehkä kauppatieteellinen opintosuuntaus oli parempi vaihtoehto meille kuin kampaajakoulu :D Noh, tulipahan kokeiltua ja no harm done! 

Jos Ranskassa on joku hienoa, niin ne ovat kenkäkaupat. Niitä on joka kulmassa, tarjonta vaikuttaa rajattomalta ja varsinkin korkokenkähyllyt loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä ja muodoissa niin, että pieni ihminen voi hyvin harvoin vastustaa kiusausta astua sisään kauppaan "vain katselemaan". Tähän mennessä olen ostanut vasta kolmet kengät, joten vielä ollaan ruodussa, mutta veikkaan, että kun lämpömittari pamahtaa 15-20 asteen välille, niin korkkarit ja kesäsandaalit löytävät pian tiensä kenkäkaappiini. (Äiti, lähetä rahaa!) :D 

Päätimme siis perjantain ratoksi lähteä Emilian kanssa kiertelemään kauppoja ihan vain huvin vuoksi. Huvi kuitenkin muuttui lompakolle hyvin raskaaksi jossain vaiheessa, joten muutaman shoppaustunnin jälkeen vetäydyimme kotiini. Vietimme alkuiltaa 8 hengen poppoolla ja siitä sitten liikuimme Pigallen alueelle pariin baariin. Ajankulkua on vaikea seurata iltahippaloissa täällä, sillä kuppilat eivät mene kiinni neljältä, vaan saattavat olla auki parhaassa tapauksessa 7n korville. Katsoin kelloa siis vasta viiden aikaan, jolloin lähdimme taivaltamaan kohti kotia. 

Nälkä yllätti tietenkin tuohon aikaan, joten pysähdyimme ensimmäisen ruokapaikan eteen, jonka löysimme ja menimme sisään. Kokemus oli vähintäänkin sanottuna hieman outo, sillä kello oli viisi aamuyöstä, olimme jo väsyneitä juhlijoita ja kun menimme ravintolaan, meidät istutettiin pöytään, jossa oli valkoiset pöytäliinat ja asiallinen pöytiintarjoilu. Söin maailman parhaat calamares a la romanat eli friteerattua mustekalaa ja joimme viiniä. Täytyy sanoa, että tämä voitti ehdottomasti Suomen pakkasissa nakkikioskilla jonottelun ryysiksessä neljän maissa. Ranska 1 - Suomi 0. 

Koska jätin kauppatieteellisen oppilasjärjestö Enklaavin puheenjohtajan viitan harteiltani juuri ennen kuin lähdin Pariisiin, niin ajattelin, että oppilasaktiiviurani oli saatettu jo arvokkaasti loppuun. Vaan toisin kävi. Juttelin paikallisen "presidenten", Jessien kanssa yksi ilta siitä, että olemme tavallaan kollegoja. Hän innostui tästä todella paljon ja aloimme jutella oppilasjärjestön toiminnasta yleensäkin. Hän myös kertoi tarvitsevansa apua jonkun asian kanssa ja kertoi soittelevansa myöhemmin. Tiistaipäivänä puhelimeni soi ja tapasimme Jessin kanssa. He aikovat järjestää ensimmäiset vuosijuhlansa kevään lopulla ja tarvitsivat tietoja siitä, mitä juhlissa tehdään, ketä kutsutaan, missä pidetään, paljonko rahaa tulisi käyttää... Siis kaikkea mahdollista :)

 Koska järjestin juhlat pari vuotta sitten Lappeenrannassa ja viime vuonna hallituksemme järkkäsi myös juhlat, olin oikea henkilö auttamaan heitä. Joten laadin heille paperinivaskan ohjeistukseksi ja budjetiksi juhlia varten, ja lopputulos on se, että tämä kyseinen pariisilainen kauppis järkkää vuosijuhlansa täysin lappeenrantalaisten juhlien pohjalta! :) Kyllä saa Enklaavi olla ylpeä :) Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että meikäläinen toimii konsulttipalveluna paikalliselle hallitukselle koko kevään. Ei pääse ainakaan koti-ikävä yllättämään, kun pääsee taas järjestämään jotain. Näinhän se näköjään menee; kerran aktiivi, aina aktiivi. 

Tänään on kuukauden ensimmäinen sunnuntai eli kaikkiin museoihin pääsee ilmaiseksi, joten lähdemme viettämään päivää "museoiden" ja suuntaamme illalliselle johonkin päin Pariisia, taidanpa kokeilla yhtä ravintoloista joita minulle suositeltiin edellisen blogini alle! :) 

Au revoir! :) 

Sen huomaa parhaiten silloin, kun sitä ei ole.

Olen elänyt lähes viikon verran hirvittävää jännitystarinaa, jonka aikana olen ollut varma, että onnettareni on kääntänyt lopullisesti selkänsä minulle. Tämän tuskaisen viikon kuluessa on tuntunut, että olen vahingossa tipahtanut maailman reunalta alas tai vähintään menettänyt kaksi tärkeimmistä aisteistani; kotini netti ei toimi. Onnistuneesti aikaisemmin lainaamani naapurin netti ei valitettavasti toimi enää ja oman netin hankkiminen painiikin sarjassamme mission impossible: kotimme netti täytyisi aktivoida taikasauvan vilautuksella äks, joka tässä tapauksessa tarkoittaa tiettyjen tietojen luovuttamista nettifirmalle, jotta saisimme ehkä netin 3 viikon päästä. Valitettavasti kyseiset tiedot kuitenkin löytyvät ihanan vuokranantajamme kansiosta, ja hän lähti yllättäen iloiselle 10 päivän lomalle. Tässä vaiheessa elämää olen käynyt 3 kertaa mäkkärissä syömässä (ihan vaan netin, eikä yhtään herkullisen chevre-hampurilaisen takia), mutta tätä viikkotahtia matkakiloni eivät kestä kotinetittömyyttä :D Jäämme siis seuraamaan, mitä netin kanssa tapahtuu. Peukut ylös, kyllä tästä taas jotenkin päin voittajana taas selvitään.

Netittömyys tuli kuitenkin ehkä hyvään aikaan, sillä ihastuttava parempi puoliskoni saapui Pariisiin lauantai-iltana. Kolme viikkoa raastavaa erossaoloa saatiin päätökseen Gare de l’Estin juna-asemalla, kun TGV tipautti rakkauspakkaukseni keskelle Ranskan elämääni. Vietimme totta kai alkuviikon kuin kunnon turistit kiertäen kaikki mahdolliset turistirysät, mitä Pariisi päällään kantaa, mutta torstai oli ehdottomasti paras päivä.

Suuntasimme nokkamme Romen metroasemalta kohti Champs-Elyseetä, jossa hyppäsimme suoraan keskustan melskeeseen. Napsimme huviksemme kuvia ympäriinsä, kunnes huomio keskittyi poliisiin, jonka asusteet paljastuivatkin mellakkavarusteiksi, eikä siksi, miksi allekirjoittanut niitä ensin kuvaili (”Onpas tää Ranska hassu maa, kun poliiseillakin on noin muodikkaat vermeet”).  Tarkempi katselmus osoittikin, että vasemmalla puolellamme oli kuusi pakettiautollista mellakkapoliiseja ja edessämme patsastellut Jean-Pierre oli heidän pomonsa. Hivenen epäluuloisena rohkenin tuimailmeisen poliisin juttusille kysymään, että mikäs on meininki ja kannattaako tavan turistin pyöriä juuri täällä tänään. Kävellessäni häntä kohti ajattelin vitsikkäästi kysäistä, että: ”Mitäs pojat, alkoiko normaaliunivormu kyllästyttämään?”, mutta onneksi vaihdoin loistokkaan läppäni normikysymykseksi, kun ehdin poliisin puheille. Hän kertoi odottavansa mellakan alkua. Valitettavasti mielenosoitus-mellakan syy jäi käännöksen vangiksi, mutta kaikki hyvin siis ja pääsimme jatkamaan turisteiluamme aivan rauhassa. Tosin poliisi innostui juttelemaan kanssamme niin paljon, että hän suostui muutamiin turistikuviin ja olisi selvästikin halunnut vielä jatkaakin kuvaussessiota pidemmälle, mutta katsoimme parhaaksi poistua mielenosoituksen tieltä ajoissa ja jätimme hyvästit charmantille poliisille. 

Koska edellisestä Särkänniemen reissustani oli kulunut aivan liian kauan aikaa, hyppäsimme maailmanpyörään, josta näimme kaikki Pariisin maamerkit. Kun olimme maksaneet itsemme kipeäksi romanttisesta maailmanpyöräreissusta, suuntasimme puutarhan kautta Louvreen. Olimme paikalla 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa, joten Mona Lisa ja kumppanit jäi näkemättä, mutta shoppailimme Louvren tiloissa hyvän tovin. Pienen epäuskon taiteen kehtoon kuitenkin toi se, että tiloista löytyi McDonald’s ja Apple –kauppa.

Kun selvisimme Louvren kiemuroista ulos, suuntasimme Eiffelin varjoon ilta-crepeille. Romanttisen iltaturneen muutti kuitenkin jännitysnäytelmäksi vierestä todistettu laukkuvarkaus metrossa. Vikkelä voro juoksi kuitenkin ohitsemme niin lujaa ensin varastettuaan vanhemmalta herrasväeltä käsiveskan, ettemme ehtineet reagoimaan ja leikkimään oikean elämän sankareita. 

Vielä olisi muutama päivä, ennen kuin kultaseni lähtee takaisin Suomeen, joten täytyypä listata vielä Pariisin nähtävyyksiä, joita tahdon hänen kanssaan katsella, ennen kuin väliimme jää taas paljon vettä ja maata. Huomenna on vuorossa Sacré-Coeur ja toivottavasti löydän viimein niitä "reasonable priced" -kauppoja, joita olen yrittänyt etsiä koko alkuviikon. 

Loppuviikon to do -listalla on myöskin pianobaarien etsiminen, sillä tosiaan, minulle jää viikossa neljä päivää ihan vaan vapaaseen toimintaan. Koska soitan pianoa ja viulua, niin mitä mieluisinta olisi löytää työpaikaksi hotelli, jonne pääsisi pimputtelemaan pianolla asiakkaiden iloksi iltasella vähän jätkänhumppaa. Ei muuten, mutta taskuraha ei olisi yhtään pahitteeksi shoppailubudjettiini, mutta myöskin sormeni syyhyävät jo takaisin pianon koskettimille! Joten kaikki vinkit pianobaareista ja pianisteja rekryävistä hotelleista otetaan ilolla vastaan! :) 

Vive ma maison!

Hyvät kanssaeläjät, ehdottaisin maljaa uuden asuntoni kunniaksi! Takkuisen alun jälkeen voin nyt helpottuneena huokaista uudessa ihanassa kodissani. Sain ihanan asunnon 8:sta arrondissmentistä ja jaan uuden kotini yhdessä ihanien tyttöjen; suomalaisen ja Havaijilla opiskelevan ruotsalaisen kanssa. Opiskelemme kaikki samassa koulussa ja elämä on tällä hetkellä upeaa. Kirjoitankin tätä tekstiä nyt oman marmoritakkani loisteessa, kahdella ranskalaisella parvekkeella varustetussa huoneessa ja odotan, että siivooja tulee käymään viikon lopulla ;)

Täytyy sanoa, että onneksi pystyin pitämään pääni kylmänä ja luottamaan tuuriin, sillä kaksi ja puoli viikkoa sitten seistessäni pariisilaisella kadulla juuri hylkäämäni kämpän edessä yhdessä 19-vuotiaan tutorini kanssa tuntui siltä, että koko Ranskan matka oli virhe. Nyt voin jo kuitenkin katsella taaksepäin ja todeta, että vaikka tutorini ystävällisesti piristi tuolloin tunnelmaa kertomalla, ettei usko, että löytäisin koko Pariisista uutta asuntoa nopealla aikataululla, niin olin oikeassa, kun sanoin hänelle, että luotan siihen, että jotain löytyy.

Viime viikon perjantaina pakkasin laukut entisestä asunnostani espanjalaisen ja kanadalaisen luota ja painonnostajan lihaksia vaativan metromatkan jälkeen saavuin uudelle asunnolleni. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +15 astetta, joten kaikki hyvän päivän osatekijät olivat läsnä. Kuitenkin, jotta päivä ei olisi tuntunut liian sadulta, rullasin sitten matkalaukkuni kadulle osuneen koiranp:n päältä. Valitettavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi tutustumiseksi kyseiseen aineeseen, sillä Pariisissa fifit saavat tehdä nähtävästi tarpeensa ihan minne vaan ja omistajat eivät selvästikään ole velvoitettuja korjaamaan niitä.

Kun sain vietyä tavarani uuteen asuntoon, päätimme entisen kämppikseni kanssa juhlistaa tätä tapahtumaa syömällä lounaan viereisellä kadulla sijaitsevan bistron terassilla. Elokuvahetki oli taattu, kun huomasin kesken syönnin, että kadun päässähän häämöttää Sacré-Coeur! Kivempaa iltalenkkipaikkaa ei olisi siis voinut toivoa!

Ulkona syöminen oli hirvittävän eksoottista helmikuussa suomalaiselle, mutta olisi taas pitänyt pitää äidin neuvot mielessä eikä istua reilua tuntia puolipukeissa syömässä ulkona, sillä siitähän seurasi kamala flunssa ja kunnon kuume. Kipitin koulun terveydenhoitajan luokse, joka puhui minulle jääräpäisesti ainoastaan ranskaa ja vaati minua tekemään samoin. Onneksi vaivani oli vain flunssa, jonka saattoi nätisti ilmaista myös elein, eikä mitään muuta, jota olisi ollut jo hankalampi selvittää =)

Kun kerran olin kipeänä, oli minulla hyvin aikaa hoitaa kotoa käsin "paperihommia". Valitettavasti olimme kuitenkin kolmen blondin kesken unohtaneet ehkä tärkeimmän asian; internetin. Koska oli lauantaipäivä, oli turha toivoa netin asennusta, joten oli pakko olla luova ja keksiä joku toinen ratkaisu. Kävin kaikki mahdollisuudet päässäni läpi ja totesin, että ainoa vaihtoehto on pyytää apua naapurilta.

Ranskankielentaitoni riitti juurikin itseni esittelyyn ja jotenkin ongelmani kuvailuun, joten päätin, että se riittää. Vedin korkokengät jalkaan, tietokoneen kainaloon ja painuin pimputtelemaan naapureiden ovikelloja. Yhden oven avasi pari tyttöä, ja kerroin heille huoleni ja pyysin saada salasanaa heidän nettiinsä. Tyttäret vaikuttivat ensin hieman pöyristyneiltä pyynnöstäni, mutta kun he huomasivat, että tuo hullu suomalainen vain vieläkin hymyilee oven pielessä, vaikka he yrittivät naureskella minulle, joten he varmastikin ajattelivat pääsevänsä parhaiten minusta eroon antamalla salasanan nettiinsä. Voilá, ongelma selvitetty!

Tämän viikon alku on mennyt täysin nukkumahommissa kuumeen takia, joten toivon, että huomenna on parempi olo, sillä olemme menossa baariin, jossa on kuulemma hyviä oluita ja simpukoita ja ranskalaisia tuodaan pöytään ilmaiseksi aina sitä mukaan, kun tilaa. Jeij! Can't go wrong with mussels!

Ihanaa viikkoa kaikille! :)

Ranskalaisuuksia

Sain tietää Pariisiin lähdöstäni melkein yli vuotta ennen kuin koko matka alkoi. Kahmin käsiini sylittäin matkaoppaita, luin vaihto-opiskelijoiden matkaraportteja ja tutkin googlemapsin avulla tulevat asuinseutuni niin läpikotaisin, että tänne päästessäni tuntui, kuin olisin kävellyt pitkin vanhoja, tuttuja alueita.

Vaikka olin mielestäni valmistautunut erittäin hyvin tuleviin koitoksiin, huomasin kuitenkin pian saapumiseni jälkeen, että kaikki maailman matkaoppaatkaan eivät auta, kun kyseessä on niinkin jännittävä metropoli kuin Pariisi.

Ensinnäkin, toivon, että joku kirjoittaisi opuksen, joka olisi suunnattu vain nuorille pohjoismaisille vaaleille neidoille. Tällaisen lukeneena olisin todennäköisesti osannut väistää takavasemmalle sitä limaisen näköistä arabikanssamatkustajaa metrossa, joka katsoi parhaaksi tehdä tuttavuutta puristamalla pikaisesti suomalaista takamustani ruuhkatunnin aikaan. Tosin, jos joku aikoo kirjoittaa tällaisen matkaoppaan, niin ehdotan, että selviytymiskeinoksi tällaisesta tilanteesta lisätään vinkiksi se, että naisten kannattaa pitää isoa ja mahdollisimman kovapohjaista käsilaukkua mukanaan. Kokemuksen perusteella ja arabimiehen äänestä päätellen tekee kipeää, kun sellaisen kanssa hutaisee mokomaa puristelijaa. Pisteenä i:n päälle on hyvä vielä katsoa tunkeilijaa ylimielisesti ja naurahtaa kylmästi. Näin häpeän tunne toiselle osapuolelle on taattu. :D 

Samaisessa matkaoppaassa voisi olla maininta yöelämäkulttuurista ja erityisesti kovaäänisestä ja hyväntuulisesta käyttäytymisestä öisin. Koska Pariisi on tungettu täyteen asuntoja, jotta kaikki halukkaat pääsisivät asumaan kyseisessä rakkauden kaupungissa, tarkoittaa se myös sitä, että vilkkaassa baarikaupunginosassakin on asuntoja ja niissä ihmisiä, jotka haluavat nukkua öisin. Täytyy mainita, että muuten niin miehekkään näköiset, usein afrikkalaistaustaiset bodenneet portsarit ovat hilpeä näky, kun he  pistävät sormensa suulle tehdäkseen merkin kuiskauksesta, kun lähdet baarista ulos. Tästä pitäisi tietenkin ymmärtää olla hiljaa ja kunnioittaa nukkuvia lähialueen asukkaita. 

Tätä muistutusta olisi ehdottomasti kannattanut kuunnella lauantai-iltana, kun lähdimme isolla joukolla pois paikallisesta yökerhosta. (Pieni vinkki muuten Pariisinmatkaajille, jotka tajuavat kesken kaupunkiloman valinneensa väärän kohteen ja tahtovat sittenkin rannalle: Bastille'n alueelta löytyy baari, joka on nimensäkin mukaisesti ranta. Lattiat ovat täynnä hiekkaa ja ilmastoinnin puute johtaa siihen, että olo on kuin turkkilaisella hiekkarannalla parhaimpana lomakautena.) Kun lähdimme tästä samaisesta yökerhosta kohti seuraavia seikkailuja, seurueemme fiilis oli niin hyvä, että kun jostain kummasta seurueeseemme liittyi mies kitaran kanssa, aloimme tietenkin kaikki laulaa yhdessä rajat ylittävää Oasiksen Wonderwall -laulua. Unohdimme kokonaan portsareiden hyssyttelyt ja annoimme palaa oikein tunteella, olimmehan juuri selvinneet noin 40-asteisesta rantabaarista ulos ihanaan viileyteen.

Kaikkia sulosävelemme eivät kuitenkaan miellyttäneet, sillä kesken laulumme kliimaksin viereisessä kerrostalossa asuva mademoiselle kyllästyi meihin ja heitti päällemme ämpärillisen vettä. Ja sitten toisen. Ja jotta hän todella sai viestinsä perille, kolmannen. Valtavan kikatuspyörremyrskyn jälkeen pahoittelimme solvauksia latelevalle naiselle lauluamme ja olimme oikeastaan tyytyväisiä siihen, että saimme vähän viilennystä kuumuuteemme! 

Yksi asioista, joista todella luin ennen matkalle lähtöäni, olivat ranskalaisen kulttuurin mukaiset kauppajonot. Muistan ajatelleeni koti-Suomen S-marketin "ruuhkajonossa" seistessäni, että kuinka hitaita jonot nyt muka voisivat olla missään muuallakaan, liiottelultahan tuo vaikuttaa! Olin väärässä. Todella väärässä. Viimeksi tänään vietin kauppajonossa 40 minuuttia ostoksinani nippu kopiopaperia ja paketti yliviivauskyniä. 

Ranskalaiset kipuavat kassatehottomuudessaan aivan uusiin sfääreihin. Asiakaspalvelun käsite on tainnut hävitä käännöksessä, sillä hymyilevät kassatyöntekijät ovat harvemmassa kuin tryffelit ja vaihtorahojen kanssa saa olla kärppänä. Itsehän yritin sönköttää "shömapel"-ranskallani paikallisen ruokakaupan kassalle, että viisikymppisestä kuuluisi saada kahvipakettiostosten jälkeen takaisin vähän enemmän kuin reilu kaksikymppinen. Kassa ei ymmärtänyt millään ja tuloksena oli vartijoiden kutsu paikalle, koska aiheutin täyden sekaannuksen kassalla. Jonossa jälkeeni odottava temperamenttinen täti papatti kovaa tahtia minulle jotain ranskaksi. Koska en ymmärtänyt sanaakaan tädin puheista, hän selvästikin ajatteli olevansa ystävällinen ja korotti ääntänsä ja jatkoi puhetta kiristynyt ilme kasvoillaan, jotta ymmärtäisin paremmin. Positiivisesti ajateltuna, ranskan kielitaitoni taisi koheta muutaman sadattelusanan verran :D Englantiahan kumpikaan näistä lähelläolevista ei suostunut puhumaan, mutta onneksi paikallehuikattu ystävällinen kassavartija ymmärsi universaalia hymyn kieltä ja sain vihdoin oikeat vaihtorahani takaisin. Opiskelijabudjetin kanssa eläminen Pariisissa opettaa olemaan tarkkana. 

Koska valitsin kurssini viisaasti, minulla on koulua vain maanantaista keskiviikkoon, joten huomenna alkaa viikonloppu ja lähdemme viettämään kavereiden kanssa turistiviikonloppua. Ensimmäisenä vuorossa on suosikkipaikkani koko Pariisissa; Notre Dame. Kellonsoittajan etsimisen jälkeen suuntaamme superhalvoille vaatekaupoille Koillis-Pariisiin ja illalla syömään ulos toivottavasti etanoita -nams!

Ihanaa ja pitkää viikonloppua odotellessa siis! Au revoir! 

Olipa kerran kanadalainen, espanjalainen ja suomalainen

Ensimmäinen viikko l`ESCE:ssä on vihdoin ohi ja nyt on aika alkaa suunnitella viikonloppua! Alkuviikosta olin varma, etten näkisi edes viikon viimeisiä päiviä Ranskassa, sillä suuttumus, jännitys ja puhdas pelko asunnottomuudesta saivat minut pistämään henkilökohtaiseen vaakakuppiini hotelliyön á 120e ja lennon kotiin 60. Onneksi kumpaakaan vaihtoehdoista ei tarvinut lopulta käyttää :) 

Ensimmäinen koulupäivä oli tiistai. Edellisen yön ystävällinen tutorini majoitti minut kotiinsa ja heitti minut vielä aamulla junalle. Siispä ängin 2 täyteen tungettua matkalaukkua, käsiveskan ja itseni paikalliseen RER-junaan ja aloitin matkani koululle. Ajattelin itsekseni sopeutuvani hienosti ranskalaisten keskelle, kunhan vain en antaisi itseäni ilmi ja puhuisi kellekään englantia. Mönkään kuitenkin meni, sillä vastapäätä istuvat muksut ottivat "salaa" kuvan allekirjoittaneesta ja sitten kikattelivat sille yhdessä. Olisi varmaan itsekin pitänyt kysyä, mikä kuvassa oli niin hauskaa ja naureskella sille itse kanssa :D 

Juna, johon nousin, olisi mennyt suoraan paikkaan, josta pääsee lentoasemalle, mutta muutaman "eiolisipitänytlähteämihinkääntyhmäänranskaan" -ajatuksen jälkeen huomasin pitäväni kädessäni puhelimen kaulanauhaa, jossa luki: "Asenne ratkaisee. Aina", joten en enää kehdannut velloa asunnottoman ihmisen itsesäälissä, vaan päätin keksiä jonkun kämpän ah niin iloisesta Pariisista! 

Pääsin koululle ja tapani mukaan tutustuin ensimmäiseen kolmeenkymmeneen ihmiseen ja kerroin asuntopulastani. Tapa toimi, sillä lunch breakin jälkeen kanadalainen tyttö tuli ilmoittamaa, että voin muuttaa heidän luoksensa 2 viikoksi, kunnes löydän paremman kämpän. Ja minähän lähdin :) 

On jännittävää asua 3 naisen kommuunissa, varsinkin, kun elät itse matkalaukkuelämää. 

Mutta palaan raportoimaan Ranskan kulttuurista myöhemmin viikonlopun aikana, nyt täytyy rientää moikkaamaan Emiliaa Champs-Elyseelle ja metromatkustaminen ei aina ole niin nopeaa kuin toivoisi. 

A tout a l'heure! :)