Viimeinen kolmiviikkoiseni on myös ollut hyvin suomalaispainoitteinen, sillä sain ihanan Ainon Suomesta vieraakseni tenttiviikkoni jälkeen. Kiersimme Pariisia, minkä kerkesimme ja raportoimme kuulumisemme (emme siis juorunneet) :) Kohokohdan viikollemme toi kuitenkin yhteinen ystävämme Anssi, joka saapui viikon sisään toisen kerran Saksasta junalla Pariisiin meitä katsomaan yhdeksi illaksi. Ostimme euron punaviiniä ja pidimme piknikkiä ilta-auringossa Eiffelin takana olevassa suloisessa pikku puistossa.
Nyt päättyvällä viikolla sain Pariisiin äitini, pikkuveljeni, tätini ja serkkuni. Vinkki kaikille vaihtoonlähtijöille; ajoita perheenjäseniesi matka juuri vaihdon päättymisen tienoille, niin voit nätisti lykät ä laukullisen tai kaksi matkatavaroita heidän mukaansa. Muutaman shoppailuntäyteisen päivän jälkeen lähdimme lauantaina äitini kanssa Madeleinen kirkkoon (upea!) lähelle Concorden aukiota katsomaan viulukonserttia. Kirkko oli uskomattoman tunnelmallinen ja upea ja Albinonin ja Schubertin sävelet sekä huipusti soitettu Vivaldin Neljä vuodenaikaa kruunasivat viimeisen vaihtoviikonloppuni.
On hassua huomata, että loppu alkaa häämöttää jo. Viime viikolla hoidin alta pois kaikki tylsät paperisodat pankin, koulun ja CAF:in, eli ranskalaisen "asuntotuen", sekä vuokraemännän kanssa, joten nyt ei enää tarvi kuin tehdä viimeinen tentti keskiviikkoaamuna, ja sitten ottaa matkalaukut kainaloon ja ottaa suunta kohti Suomi-elämää. Tosin, nyt kun sain ison kasan matkatavaroista perheen mukaan, niin maanantaipäivä tulee koostumaan vain ja ainoastaan shoppailusta, sillä eihän täältä nyt puolitäydellä matkalaukulla kotiin lennellä!
Tulin Ranskaan tammikuussa ja lähden kesäkuussa, mutta silti tuntuu, että täällä olisi viettänyt pienen ikuisuuden. Päivän aikana täällä vain tapahtuu niin paljon enemmän kuin Suomessa. Pelkästä metromatkasta, kauppatapahtumasta ja kotiinkävelystä voi jäädä käteen niin paljon ihmeteltävää, kuultavaa jä nähtävää, että tuntuu, että aikaa olisi mennyt paljon enemmän kuin oikeasti edes on.
Suomeen on kuitenkin ihana mennä, sillä siellä odottaa oma mies, oma auto, oma koti, oma (tai no, vanhempien) koira ja oma perhe. Edes Eiffelin katsominen sen timanttiloisteisessa valoshow'ssa ei päihitä sitä tunnetta, kun istuu vanhempien rantasaunan terassilla saunapuhtoisena ja katselee kesäiltana auringonlaskua järvelle päin. Pariisi on upea, mutta kyllä koti on se paikka, missä sydän on :)
