Lomalla lomalta

Kun tuntuu, että Pariisi on antanut jo kaikkensa, mitä se pystyy antamaan, on olemassa vain yksi vaihtoehto rakastua kaupunkiinsa myöhemmin uudelleen: lähteä lomalle. Ranskalaisessa koulusysteemissä on kevään aikana kaksi viikon lomaa, joista jälkimmäinen on juuri nyt. Mikäpä olisi ollutkaan siis parempi idea, kuin jättää Ranska hetkeksi rauhaan ja lähteä auringonmetsätykseen Espanjaan!

Lähdimme perjantaiaamuna matkaan kohti Sevillaa ja lentokoneemme oli lastattu kanadalaisella, espanjalaisella, suomalaisella ja kesämekoilla, sekä tietysti aurinkorasvalla. Se tulikin tarpeeseen heti koneesta laskeuduttaessa, sillä lämpötila oli ylväät 34 astetta. Parasta vaihtarikavereissa on tietysti se, että kun lomailee heidän luonaan, pääsee kulttuuriin tutustumaan aivan erilailla kuin Aurinkomatkojen turistibussissa tai omatoimimatkalla. Kartan voi jättää narikkaan ja rentoutua.

Pääsimme heti perjantaina kiinni espanjalaiseen elämäntyyliin: lähdimme tapaamaan Gracian ystäviä tapaksien äärelle ja nauttimaan lämmöstä. Vaikka Sevillaan lento kesti vain kolmisen tuntia, ilmapiirii muuttui kiireisen pariisilaisesta rennon espanjalaiseen. Ei huono muutos! Rauhallinen ruoka- ja rentoutumisloma ei tehnyt ollenkaan huonoa tähän väliin! Tosin ajatus siitä, että tarvii lomaa lomalta, on kieltämättä hieman nurinkurinen.

Lentolippuja matkalle varatessani ihmettelin niiden kalleutta, mutta selvisihän niiden syy heti perillä: Espanjassa juhlitaan juuri nyt Semana Santaa eli karkeasti käännettynä pyhää viikkoa. Täytyy sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Sevillan kaduille kerääntyy monia tuhansia ihmisiä seuraamaan kulkueita, jotka kiertävät ympäri kaupunkia. Kulkue koostuu muutamasta elementistä, joista vetonaulana toimivat auton kokoisen kultavaunut, jotka ovat hukutettu kukkamereen, kynttilöihin ja suitsukkeisiin. Olen nähnyt tähän mennessä kolme erilaista vaunua, joissa kulkee Neitsyt Maria sekä Jeesus. Hassuinta on, että näitä varmasti tuhannen kilon painoisia kultavaunuja kantaa noin 20 ihmistä piilossa vaunujen alla. Yleinen ongelma kuulemma pyhän viikon jälkeen on, että kantajien niskat ovat niin rikki vaunujen kannattelusta, että he joutuvat ottamaan sairaslomaa palkkatyöstään. Vaunuja seuraa monikymmenhenkisiä soittokuntia ja heidän perässään hiippalakkisia ja kaavuissa kulkevia ihmisiä sadoittain, joidenka perimmäinen tarkoitus ei ole vielä minulle selvinnyt.

Sunnuntaipäivänä tunsimme kanadalaisen kanssa olevamme etuoikeutettuja, sillä pääsimme koko perheen kanssa naapurin puutarhajuhliin, josta myös pääsimme seuraamaan kulkuetta. Talon emäntä on kuuluisa espanjalainen taidemaalari ja talo oli myös sen näköinen. Koti koostui kolmesta upesta kerroksesta, joissa jokaisessa oli valloittava terassi kohti puutarhaa. Vieraita oli ainakin 50, joista jokainen toi mukanaan herkullisia tapaksia: juustoja, calamares a la romanaa, tortillaa, mojoa, rojoa, erilaisia leivonnaisia ja tietysti olutta hanasta. Olimme kanadalaisen kanssa suuria nähtävyyksiä ulkomaisuutemme vuoksi, joten espanjankielen taitoni koheni 200%, kun monet tulivat tekemään tuttavuutta, tietenkin espanjaksi.

Keskustelimme myös talon isännän kanssa Suomen yliopistosysteemistä, ja lopputuloksena lupasin pitää hänen kanssaan huomenna palaverin liittyen yliopistojen kehitykseen espanjassa, sillä hän sattui olemaan koulutuksesta vastaava.. joku jossain. Selvennee huomenna. Koskaan ei tiedä, mihin päätyy, kun alkaa juttelemaan vieraiden kanssa :)

Nyt on riennettävä juoksujalkaa tapasravintolaan illanviettoon, sillä nyt on jo käynnissä loman toiseksi viimeinen ilta. Kun palaan keskiviikkoaamuna takaisin Pariisiin, se tuntuukin taas rakkauden kaupungilta, sillä toinen puoliskoni saapuu lomailemaan Ranskanmaalle kanssani. Aiomme ottaa viimeisen kerran hyödyn Pariisin romanttisista puitteista yhdessä, ennen kuin palaan kesäksi Suomeen.

Lomatunnelmista adios!

Bussi on passé, metrossa on meininkiä!

Minulla on Navigo, olen siis aidosti pariisilainen. Tähän johtopäätökseen olen tullut, kun olen sompaillut ympäri Pariisin alla kulkevia tunneleita. Navigottomat paljastavat itsensä hyvin usein ulkopariisilaisiksi, jotka eivät välttämättä tunne kaupunkia hyvin eli aiheuttavat ruuhkia ja joidenka perässä ei kannata kävellä, jos on kiire. Ja mikäkö Navigo on? No metrokorttipa tietenkin!

On hassua, miten pankkikortin kokoinen, vihreä läpyskä voi tuottaa iloa niin monella tasolla, kun se on ladattu täyteen kuukausittain ja mahdollistaa sen, ettei tarvi etsiä aina kassin pohjalta ("jossain niiden nyt täällä piti olla") mitäpä muutakaan, kuin kirotun pienenkokoisia metrolippuja. Totaali-integraatioon päästään vielä varmaan jossain vaiheessa, kun kortin sujauttaa oikeaan kohtaan laukussa, jota en ole vielä löytänyt, jolloin sitä ei tarvitse edes kaivaa pois kassista, vaan vilauttaa vaan lukulaitteelle laukun läpi ja bam! olet sisällä kuin oikea pariisilainen.

Mutta se Navigosta, sillä oikea meininginlähde löytyy vasta porttien takaa. Pariisissa on 14 metrolinjaa, joista kolmentoista ohjaimissa pyörii jean-pierre ja yksi on automaattiohjattu. Tunneleissa matkustaa päivän aikana lukematon määrä Navigonsapiippailijoita ja heitä löytyy kyllä joka lähtöön. Koska olen koti-Suomessa nykyään ylpeästi lappeenrantalainen Saimaanrannan asukki, olen tottunut liikkumaan autolla joka paikkaan ja julkisia täytyy käyttää vain harvoin. Luulisi, että tämän takia olisi ollut vaikea sopeutua siihen, että on aina aikataulujen armoilla, mutta metrolinjat ovat auttaneet tottumisessa: ei koskaan tiedä, ketä tapaa ja mitä tapahtuu.

Istuin yksi aamu metrossa matkalla kouluun ja muistin kesken kaiken, että ranskan tunnille, jonne olin menossa, olikin pitänyt tehdä eräs tehtävä. Kaivoin paperit syliini, luin tehtävänannon ja totesin, että nyt menee kyllä muodot ja päätteet sekaisin niin paljon, että tarvin apua. Kunnon suomalaisena olisin tyytynyt laittamaan paperit laukkuuni, huokaissut ja jatkanut tuijottamista tasaisesti en mihinkään. Mutta koska en tahtonut antaa periksi, totesin, että tässähän sitä ollaan, metrovaunussa, joka on täynnä ranskalaisia, jotka varmasti osaavat kieltään, niin nappasin Chanel-jakkutätiä hihasta ja sanoin, että auta. Nainen katsoi ensin hassusti, mutta sitten hymyili kauniisti ja aloimme tehdä yhdessä läksyjäni. Vieressä istunut mieshenkilökin rupesi kertaamaan imperfektin päätteitä ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa. No, tulipahan ainakin läksyt tehtyä. Eikä ne ranskalaiset sitten ollutkaan niin ruttuotsaisia kuin kuvitella saattaisi :)

Metrosta saattaa joskus myös löytyä apua koti-ikävään. Vaikka olenkin jo iso tyttö, niin silti täytyy myöntää, että yksi kerta kun istuin metrossa, niin oli oikein kova ikävä äitiä ja mietin, että mitä hänelle kuuluu. Kuinka ollakaan, metroon astui parin pysäkin päästä kulkurikitaristi, joita täällä on paljon, sähkökitaransa kanssa ja alkoi soittaa Santanan Europea, joka sattuu olemaan äitini soittoääni. Hyvä mieli oli taattu ja piti laittaa heti mammalle viestiä, kun pääsin kotiin. En tosin kertonut, että katumuusikon inspiroimana, mutta kuitenkin.

Hauskimman metromatkan maininta menee ehdottomasti kerralle, kun olimme suuntaamassa Pariisin yöhön. Meidän joukkomme koostui viidestä hilpeästä ja hyväntuulisesta ihmisestä, jotka laulelimme kotona kuuntelemaamme biisiä letkeällä meiningillä vielä metrossakin. Seuraavalta asemalta samaan vaunuun kanssamme hyppäsi samantuulinen porukka nuoria aikuisia, jotka kuulivat laulumme ja alkoivatkin kovaan ääneen laulaa yhdessä eri biisiä pilke silmäkulmassa. Tästähän otimme tietenkin haasteen vastaan ja aloitimme itse uuden biisin. Tätä jatkui monen, monen pysäkin verran ja voihan taivas, että oli hauskaa. Vaunussa istuvat "ulkopuoliset" taputtivat ja lauloivat mukana ja kannustivat omaa suosikkijoukkuettaan ja alkoivat toivoa biisejä.

Olisin vain tahtonut nähdä tapauksen niiden ihmisten silmin, jotka odottivat meidän metroamme asemalla, ja kaikissa muissa vaunuissa on rauhallista, mutta yhtäkkiä kuvaan saapuukin lauluvaunu =) Pieni hetki elämästä, mutta hauska muisto vielä taatusti kauan. Matkan hauskuuden kruunasi vielä kuitenkin se, että toisesta porukasta lähti yksi jannu mukaamme vapaaehtoisesti, koska hänen mielestään meidän meininkimme oli parempi. Mikäs siinä, uusi tuttavuus mukaan ja iltaa viettämään.

Suhtauduin ensin metromatkailuun pakollisena pahana, mutta koska ei ikinä näköjään tiedä, että milloin tulee ilahtumaan tai saamaan kylmiä väreitä metromuusikon kappalevalinnasta, olenkin alkanut suhtautumaan siihen mielummin sillä asenteella, että onpas kiva taas päästä metroilemaan. Niinhän sitä sanotaan, ettei asennetta ole vaikea muuttaa, koska se tapahtuu vain pienellä muutoksella korvien välissä :)

Hieman yli neljä lomaa Pariisissa

Nyt eletään huhtikuun kolmatta. Asuntoni vuokrasopimus raukeaa 15. kesäkuuta, mutta palaan Suomeen näillä näkymin viimeisen tenttini jälkeen 1.6. Aion käydä tänä aikana vielä lomalla Sevillassa sekä Suomessa, joten näin ollen minulle jää Pariisin tutkimiseen kuusi viikkoa, josta jokaisesta olen kaksi päivää koulussa. Tämä tarkoittaa, että jokaisesta viikosta minulle jää viisi päivää aikaa tutkia asuinkaupunkiani eli kevään kuluessa yhteensä 30 vapaapäivää. Voidaan ajatella, että keskimääräinen lomaviikko on kestoltaan seitsemän päivää. Kaiken tämän järkeilyn jälkeen päästään siihen lopputulemaan, että saan vielä tämän kevään aikana viettää yli neljä normaalin ihmisen lomaa Pariisissa.

Kunnollisena suomalaisena minunkin on varmasti alettava suhtautua "lomaani" organisoinnin jämäkällä otteella. Ihminen on taipuvainen liikkumaan tiukasti omalla mukavuusalueellaan, käymään tutuissa kahviloissa ja tekemään hyväksi koettuja asioita, joten jotten jäisi junnaamaan paikallani, pieni motivaatioporkkana lienee minullekin paikallaan.

 Jottei aika valuisi käsistä huomaamatta kotitöissä, koulutehtävissä ja yleisessä chillaamisessa, on aika tehdä "to see, if you wish" -lista. "To do" -listaksi en tätä voi missään tapauksessa nimetä, jottei sen suorittamiseen tulisi minkäänlaista pakkoa, lomallahan näitä olisi tarkoitus suoritella. =)

1. Baletti. Kun kerran kulttuurin kehdossa ollaan, en anna itselleni anteeksi, jos en käy kurkkaamassa rakastamaani taidemuotoa. Valitettavasti Joutsenlammen esitykset alkavat vasta marraskuussa, mutta vanha kunnon Romeo ja Julia voisi olla mielenkiintoista käydä katsomassa taas, kun se kerran pyöriikin.
 (www.operadeparis.fr/cns11/live/onp/Saison_2010_2011/Ballets/index.php?lang=fr)

2. Horseback riding jossain Pariisin puistoista. Täällä on ilmeisen suosittua hypätä pollen selkään ja katsella puistomaisemia ihanan historiallisesti. Bois de Boulognen metsät sopinevat tarkoitukseen parhaiten; puisto on 2,5 kertaa New Yorkin Central Parkin suuruinen.
(www.paris.fr/loisirs/paris-au-vert/bois-de-boulogne/p6567)

3. Piirrättää yhteiskuva rakkaani kanssa jollakin katutaiteilijalla Montmartren taiteilijakortteleissa, jossa taiteilijat taistelevat verisesti potentiaalisista asiakkaista. Täytynee kuitenkin varoa artisteja, jotka lupaavat piirtää "impressionistisia kasvopiirroksia", sellaisen kun osaisi varmaan itsekin sutaista paperille. :)
(www.art-montmartre.com)

4. Anoppikokelaan vieminen kenkäkaupoille. Tämä tulee varmastikin olemaan haasteellisin tehtävä, sillä samaan aikaan hänen kanssaan lomailee myös appiukkokokelas ja heidän charmantti poikansa, jotka varmasti keksivät paljon muutakin mukavaa tehtävää Pariisissa kuin naisväen kanssa kaupoissa juokseminen. Mutta Pariisista en lähde, ennenkuin rouvalla on uudet kesäkengät laukussa!

5. Kävelykierrokselle osallistuminen. En normaalisti perusta oppaan perässä juoksemisesta, mutta kaupungin hyvin tunteva lähde tiesi kertoa, että joka aamupäivä matkailualaa opiskelevat oppaat pitävät pienille ryhmille ilmaisia kävelykierroksia ranskaksi ja englanniksi ja keskittyvät muuhunkin kuin arkkitehtuuriin ja historiaan eli toisinsanottuna jokapäiväiseen elämään. Tämä voisi olla antoisampi kokemus kuin museo-opaskierros. Sormet ristiin, että löydän jostakin tällaisen.

6. Notre Damen iltakonsertti. Siitä lähtien, kun näin pienenä Disneyn Notre Damen kellonsoittajan, on katedraali saavuttanut lempinähtävyyden paikan henkilökohtaisella listallani. Akustiikka ja fiilis ovat varmasti huipussaan iltakonserteissa, joten pakkohan sinne on päästä.
(www.notredamedeparis.fr/Passion-selon-Saint-Jean-de-BACH)

7. Buttes Chaumont'n puistossa piknikillä käyminen. Puisto on kuulemma mitä romanttisin kaarisiltoineen ja vehreine puuköynnöksineen. Mikäpä siis olisi parempi paikka napostella croissantteja viikunahillolla ja juustolla. Nams!
(http://butteschaumont.free.fr)

8. Pere Lachaisen hautausmaa. Chopinin haudalla olisi pakko käydä. Pakko.
(http://www.pere-lachaise.com/)

9. Kotitaiteen ostaminen. Ihastuin ensinäkemältä mustavalkoiseen maalaukseen surullisesta balleriinasta, jonka jalka on rikki. Näin sen Seinen rannalla, mutta jätin ostamatta, koska juuri tuolloin mukanani ei ollut tarpeeksi käteistä. Seuraavalla käyntikerrallani se oli jo ostettu. Missionani on löytää samankaltainen taulu kotiin ja mielellään saman tuntemattoman jokivarsitaiteilijan maalaamana. Ei muuta kuin Seinen vierttä kiertelemään sunnuntaipäivisin, jossa on pieniä kirja- ja taulukojuja silmänkantamattomiin ja etsimään juuri "sitä oikeaa" maalausta.

Eiköhän tässä riitä nyt ensitöiksi ainakin tekemistä. Loppupeleissä kuitenkin kaiken lomamaalailun jälkeen täytyy muistaa, että vaikka täällä vapaapäiviä onkin, niin kaipa täällä kuuluu tottua ihan siihen samaan kuin aina elämässä; arkeen. Vaikka Riemukaarelle käveleekin kotioveltani 20 minuuttia, Eiffelin valonheitot näkyvät ikkunaani iltaisin ja Sacré-Coeurin portaita voi juosta iltalenkiksi, täytyy täällä myös lukea tenttiin, viettää sadepäiviä katsellen telkkaria ja hoitaa paperisotia asumisesta koulunkäyntiin.

Viime viikolla sain vieraita Suomesta ja Australiasta, ensi viikolla Lappeenrannan sykkeestä luokseni saapuu aina ihastuttava Sini, jonka taidan raahata mukaani konserttiin. Joten nyt akut lataukseen muutamaksi päiväksi, jotta voin sitten ravata ympäri nähtävyyksiä ja nauttia Pariisista taas koko ensi viikon!

Sateisesta Pariisista Chopiniä kuunnellen ja tenttiin lukien,

Kiti =)